Ex-hiihtäjä Jari Isometsä oli hyvin yllättynyt kuultuaan ampumahiihtäjä Kaisa Varikseen liittyvästä dopingepäilystä.
Isometsälle ei ole tullut missään vaiheessa mieleen tällä kaudella, että Variksen pärjääminen olisi johtunut mahdollisesti dopingin käytöstä. Hän on päinvastoin ollut iloinen Variksen menestyksestä. Varis on tällä kaudella voittanut mm. maailmancupin osakilpailun Saksan Ruhpoldingissa.
- (Dopingepäily) ei ole käynytkään mielessä. Oikeastaan olen ollut tyytyväinen, että Varis on pärjännyt hyvin. Ampumahiihdossa huipulle pääsy vaatii kovaa työtä, sillä hiihtämisen lisäksi pitää osata myös ampua. Ei minulle ole tullut missään vaiheessa mieleen, että Varis olisi käyttänyt kiellettyjä aineita, Isometsä sanoo MTV3:lle.
Isometsä kuitenkin korostaa, että Variksen tapauksen käsittely on vielä kesken B-näytteen tuloksiin asti.
- En halua kommentoida asiaa erityisemmin. Kyllähän se yllätti, kun kuulin asiasta ensimmäisen kerran. Haluaisin kuitenkin yhä odottaa tarkempia tuloksia. Tällä hetkellä ei ole edes tietoa, mistä aineista dopingepäily johtuu, Isometsä painottaa.
Teksti: Kimmo Rantala
(MTV3)
Varis: Dopingepäily on aiheeton
Wallin: Variksen tapaus muistutus tehokkaan dopingvalvonnan tarpeesta
Variksen dopingepäily yllätys päävalmentajalle
Ampumahiihtopomo: Variksen tapaus valitettava
Liitto: Variksen testit eivät ole antaneet aihetta epäilyille
Ex-ampumahiihtotähti: Kuinka tyhmä voi olla?