Iskelmälaulajatar Carola kuollut

56-vuotias Carola Liemola (os. Standertskjöld) kuoli tänään Kirkkonummella. Hän kohosi suuren yleisön tietoisuuteen 60-luvulla iskelmätulkinnoillaan, joista tunnetuin on ranskalainen elokuvasävelmä Kielletyt leikit.

Carola herätti kiinnostusta jo omintakeisella ensilevytyksellään Hava nagilah vuonna 1963. Hänen ominta aluettaan olivat tunteellisesti esitetyt kantripohjaiset iskelmät, latinomusiikki ja jazzballadit.

Kiellettyjen leikkien ohella Carolan unohtumattomimpiin tulkintoihin lukeutuvat mm. Herrojen kanssa pellon laidassa sekä Mä lähden stadiin, jonka hän lauloi duettona Lasse Mårtensonin kanssa.

Carola väistyi estradeilta 70-luvun alkupuolella ja omistautui perheensä liikeyritykselle. 80-luvun vaihteessa hän palasi yleisön eteen UMOn solistina ja levylaulajana, kunnes joutui luopumaan laulajan urasta vaikean sairauden vuoksi vuosikymmenen lopulla.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat