Irtisanoutunut Aula: Yhden ihmisen tarmo on rajallista

Virastaan irtisanoutunut lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula sanoo, että liian vähällä henkilökunnalla pyöritetty toimisto kuormitti lopulta liikaa. 

Tehtävää vuodesta 2005 hoitaneen Maria Kaisa Aulan virkakausi olisi kestänyt syyskuuhun 2015. Hän lopettaa työnsä tulevan huhtikuun lopussa.

Aula kehuu lapsiasiavaltuutetun työtä palkitsevaksi mutta kritisoi toimiston henkilökunnan vähyyttä. Toimistossa työskentelee valtuutetun lisäksi neljä ihmistä. 

Aulan mielestä henkilöstömäärä on kansalliseen viranomaistehtävään sekä kansalaisten ja yhteistyökumppaneiden kysyntään nähden alimitoitettu.

– Kyllä se vaikutti hyvin paljon. Se on tosiaan tehnyt tästä kahdeksan vuoden ajanjaksosta hyvin kuormittavan ja työtäyteisen, koen, että yhden ihmisen aika ja tarmo on kuitenkin rajallista. Mutta niinkuin sanottu, tää on ollut tosi mukavaa työtä ja sitä on ollut hienoa tehdä, mutta aikansa kutakin, Aula sanoo MTV Uutisten haastattelussa.

Määrä on pieni myös verrattuna muiden kotimaisten erityisvaltuutettujen tai muiden maiden lapsiasiavaltuutettujen toimistoihin.

Aluksi vielä vähemmän

Aula sanoo, että aloittaessaan kahdeksan vuotta sitten toimistossa oli hänen lisäkseen vain sihteeri. 

– Täytyy sanoa, että aluksi en ehkä ihan tiennyt mihin pääni pistin, Aula naurahtaa.

Vetäytyvä lapsiasiainvaltuutettu senoo, että kolmen lisäihmisen saaminen toimistoon olisi aiheuttanut kattoon hyppimistä-

– Kymmenen lisäihmisen saamisesta huudettaisiin kovasti huraata.

Aula sanoo, että periaatteessa hän voisi harkita tehtävässä jatkamista, jos lisäväkeä olisi saatavilla. Samaan hengenvetoon hän toteaa kuitenkin MTV Uutisille, että lapsiasiainvaltuutetun työ on määräaikainen, ja kymmenen vuotta on muutenkin tulossa täyteen.

Aula sanoo viettävänsä aikaa huhtikuun lopulta lähtien perheensä kanssa ja kypsyttelevänsä tulevaisuudensuunnitelmiaan.


 

Lue myös:

    Uusimmat