Mika Häkkinen saalisti F1-uransa ensimmäiset MM-pisteet Imolasta 1991, mutta siitä huolimatta Imola on ollut Häkkiselle paha paikka.
Häkkinen avasi F1-uransa pistetilin 1991 Imolassa viidennellä sijalla Lotuksella, mutta voittoa Häkkiselle ei ole tullut Italiasta sitten vuoden 1990, jolloin hän voitti F3-luokassa.
Imolan saldo on Häkkiselle suorastaan huono, sillä vuoden 1994 kolmannen sijan jälkeen hän on saanut viidestä viime kisasta vain kolme pistettä vuoden 1995 viidennellä ja 1996 kuudennella sijalla.
Kahtena viime vuotena Häkkinen on keskeyttänyt paalupaikalta.
Tallina McLaren on toki menestynyt Imolassa, sillä viimeksi toissa vuonna David Coulthard ajoi voittoon. McLarenilla on Imolasta kaikkiaan kuusi voittoa Williamsin seitsemää vastaan.
Michael Schumacherille Imola on ollut suotuisampi. Hänellä on kahdeksasta San Marinon GP:stään kaksi voittoa, neljä kakkossijaa ja kaksi kolarikeskeyttämistä.
Jos Schumacher ajaa sunnuntain GP:ssä nopeimman kierroksen, hän nousee kaikkien aikojen tilastossa tasoihin 41 nopeinta kierrosta ajaneen Alain Prostin kanssa.
