Ilmastonmuutos uhkaa kolmasosaa maailman ruoantuotannosta – Suomi saattaa menettää havumetsät
Ilmastonmuutos uhkaa jopa kolmannesta maailman ruuantuotannosta, kerrotaan tänään julkaistussa tutkimuksessa. Aalto-yliopiston tutkimuksen mukaan ruuantuotanto vaikeutuu eniten Saharan eteläpuolisessa Afrikassa sekä Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa. Meillä Suomessa viljelyolosuhteet voivat jopa parantua ilmaston lämmetessä, mutta havumetsät uhkaavat hävitä täältä kokonaan.
Monella alueella maailmassa viljely on jo vaikeutunut kuivuuden lisääntymisen takia. Jos ilmasto edelleen lämpenee, ruuantuotanto muuttuu monilla alueilla mahdottomaksi.
– 20-30 prosenttia maailman ruoantuotannosta on vaarassa joutua sellaiselle ilmastovyöhykkeelle, missä ei tällä hetkellä tuoteta ruokaa, arvioi Aalto-yliopiston professori Matti Kummu.
Eniten kärsivät Afrikka ja Aasia
Ruuantuotanto uhkaa loppua osissa Afrikkaa ja Aasiaa.
– Eniten kärsii Saharan eteläpuolinen Afrikka sekä Etelä- ja Kaakkois-Aasia, jossa jo tällä hetkellä on monin paikoin kriittinen tilanne ruuantuotannon suhteen, muistuttaa Kummu.
Ongelmat ovat sitä suurempia, mitä enemmän ilmasto lämpenee. Jo kahden asteen lämpeneminen vie kymmenen prosenttia ruuantuotannosta. Kolmen asteen lämpenemisen myötä menettäisimme viidesosan ruuantuotannosta ja viiden asteen lämpenemisen myötä kolmasosan.
Suomen havumetsät vaarassa
Meillä Suomessa ruoantuotannon mahdollisuudet voivat jopa parantua ilmaston lämmetessä, mutta havumetsille joudumme sanomaan hyvästit.
– Kahden asteen lämpeneminen vähentäisi havumetsän noin kolmasosaan nykyisestä. Tällä hetkellä ollaan menossa kohti kolmen asteen lämpenemistä ja silloin havumetsiä olisi jäljellä vain ylemmässä Lapissa. Radikaalissa viiden asteen lämpenemistilanteessa havumetsät häviäisivät kokonaan Suomesta, selittää Kummu.
Uusia viljelykasveja ja metsitystä
Jotta maailman väestö pystyttäisiin tulevaisuudessa ruokkimaan, tarvitaan päästöjen vähentämisen lisäksi muitakin keinoja.
– Pitää kehittää uusia viljelykasveja tai metsittää sellaisia alueita, mitkä ovat vaarassa aavikoitua. Täällä Suomessakin voidaan tehdä paljon. Tällä hetkellä 40 prosenttia ruuastamme tulee ulkomailta eli pitää olla tietoinen siitä, mistä se ruoka tulee, mitä me syömme, muistuttaa Kummu.
Tutkimuksessa oli mukana 177 maata, joista 52: ssa ravinnontuotanto säilyisi tulevaisuudessakin turvallisella alueella. Tutkijat selvittivät ilmastonmuutoksen vaikutuksia 27 tärkeimmän ravintokasvin viljelyyn ja seitsemän eri tuotantoeläimen kasvatukseen.
Uusimmat
-
13:35
Leijonien MM-debytantti sai jatkuvasti karuja uutisia – ei uskonut itseään upean käänteen keskellä: "Sanottiinko se?"
-
13:32
Brittitiedustelulta yksityiskohtaista tietoa Krimin ATACMS-iskusta – satelliittikuvat näyttävät tuhoutuneet hävittäjät
-
13:26
Liikemies Jussi Uoti kertoo tuomion tuoneista henkilöstöjuhlista: "Tein minkä tein"
-
13:22
Sivullinen löysi Sastamalassa keskiviikosta asti kateissa olleen naisen
-
13:08
Järkyttävä video Sean ”Diddy” Combsista leviää – potkii tyttöystäväänsä hotellin käytävällä
-
13:03
Euroopassa hinkuyskäepidemia, Suomessakin tautiryppäitä – yksi asia tulee muistaa: "Vastoin yleistä käsitystä..."
-
12:55
Läheltä piti -tilanne MM-kisoissa – Sami Kapanen joutui törmäyskurssille Kanadan supertähden kanssa: "Jos pyytää anteeksi"
-
12:40
Arja Saijonmaa mukana Ruotsin Vain elämää -ohjelmassa: ”Pitää uskaltaa ottaa riskejä”
-
12:39
Traktorikuski kuoli kolarissa Kauhavalla
-
12:23
Marko Anttilalle esitettiin iso kysymys urasta – "Kiitos Kärpille"
-
12:10
Puolustusvoimien komentaja kommentoi Harkovan hyökkäystä Ylelle: "Voimaa ei siellä ole"
-
12:04
Kapteeni Matti Ojase kuuli kaksi pamahdusta, sitten Copterline syöksyi taivaalta – tällainen oli Tallinnan traaginen kopteriturma
-
11:59
Leijonien ketjut Kanada-peliin julki – yksi asia saa hieraisemaan silmiä
-
11:54
Julius teki historiallisen löydön Paimiossa – arkeologi: "Erittäin harvinainen"
-
11:45
Shirly Karvinen vaihtoi alaa: "Kumppani on ollut vähän yllättynyt tästä ammattivalinnasta"
-
11:41
FT: Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä italialaisen pankin omaisuutta
-
11:31
Leijonista tuttu hyökkääjä palaa Tampereelle – seuralta hauska katsaus historiaan: "Se päivä on nyt"
-
11:22
Leijonat hurjaan testiin MM-jäällä – Olli Jokinen paljastaa Kanadan heikkouden: "Iskun paikka"
-
11:15
Pohditko käytetyn auton ostoa? Älä edes harkitse tällaista yksilöä – "Ei kannata uhrata aikaa"
-
11:07
Suomalaistimantti "pelaa nyt eri peliä" NHL:ssä – tulokset näkee taululta
-
Lataa lisää