IL: Neumannin Kari Tapio -muistokeikka keskeytettiin

Pertti Neumann
Pertti Neumann esiintyi Kari Tapion muistokonsertissa.
Julkaistu 21.12.2010 07:32(Päivitetty 21.12.2010 09:02)

Dingo-solisti Pertti Neumann ei ollut keikkajärjestäjän mukaan esiintymiskunnossa, kertoo Iltalehti.

Neumann esiintyi Kari Tapio -kiertueen muistokonsertissa Lappi Areenalla Rovaniemellä. Häntä ennen lauloivat Paula Koivuniemi ja Kari Tapion orkesterin solistina toimiva Pekka Kuorikoski. Dingon osuus ei kuitenkaan sujunut Iltalehden mukaan ongelmitta.

– Tilanne oli sellainen, että noin puolen tunnin esiintymisen jälkeen Dingon keikka keskeytettiin. Laulaja ei ollut siinä kunnossa, että olisi voinut jatkaa esiintymistä. Tämä on todella valitettavaa, keikkajärjestäjä Eastwayn edustaja kommentoi Iltalehdelle.

Hän myös muistuttaa, ettei artistin keikkaa mennä keskeyttämään heppoisin syin. Neumannin oma näkemys tilanteesta on toinen.

– Me soitettiin melkein 40 minuuttia. Setti oli vähän lyhyempi kuin muuten, mutta minun esiintymisessäni ei ollut mitään ongelmaa, hän vakuuttaa lehdessä.

Lähde: Iltalehti

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki