Iivo Niskanen on palannut huipulle: vain Kläbo löi suomalaisen – Hyvärinen pyllähti kärkisijoilta

Iivo Niskanen on palannut vaikean alkukauden jälkeen maailmancupissa kärkikahinoihin. Suomalaistähti ylsi toiseksi miesten 20 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtökilpailussa Ranskan Les Rousses'ssa.

Tahti kilpailun kärjessä kiristyi puolivälin paikkeilla ja keulajoukko alkoi selkeästi harventua. Perttu Hyvärinenkin oli letkassa mukana, mutta kaatui ja menetti pelin kärkisijojen osalta.

Iivo Niskanen sen sijaan porukassa pysyi ja teki iskunsa 18 kilometriin tultaessa. Keularyhmä alkoi kärkipaikan ottaneen suomalaisen rytminvaihdoksen jälkeen elää. 

Niskasen pystyi ohittamaan lopussa vain Norjan tykki Johannes Hösftlot Kläbo, ja suomalainen taisteli toiseksi. Kolmanneksi hiihti sekunnin kymmenyksellä Niskaselle taipunut Ruotsin William Poromaa.

Toinen sija oli Niskaselta kirkkaasti tämän maailmancup-kauden paras. Koronasairastelun jäljiltä alkukaudella useista kisoista sivussa ollut suomalainen oli ollut aiemmin tällä sesongilla parhaimmillaan 14:s uudenvuodenpäivänä Tour de Skillä 10 kilometrin perinteisen takaa-ajokisassa Sveitsin Val Müstairissa.

Perttu Hyvärinen hiihti kaatumisensa jälkeen pirteästi ja sijoittui yhdeksänneksi, vajaat 43 sekuntia kärjestä. Paukkuja olisi voinut olla kovempaankin ilman harmittavaa pyllähdystä.

Ristomatti Hakola oli 18:s, Arsi Ruuskanen 25:s, Markus Vuorela 30:s ja Ville Ahonen 42:s.

Lue myös:

    Uusimmat