Feministisen runoteoksen julkaissut Kallio haluaa, että nainen nähdään yksilönä.
Juuri esikoiskirjansa julkaissut Natalia Kallio on itsekin yllättynyt, että kirjoitti ensimmäisen teoksensa vain 23-vuotiaana. Hän kertoo haaveilleensa kirjoittamisesta aina, mutta olettaneensa, että se tapahtuisi vasta ”joskus hamassa tulevaisuudessa”.
Runomuotoinen, feministinen teos She needs bigger boots kuitenkin syntyi, sillä Kalliolla oli suuri tarve käsitellä erityisesti naisen asemaa nykymaailmassa.
"Pyrin olemaan hyvä liittolainen"
Kallio työskentelee ihmisoikeuskouluttajana ja kiertää maailmalla pitämässä luentoja, leirejä ja työpajoja. Työssä hänelle on erityisen tärkeää olla puhumatta eri vähemmistöjen puolesta.
– Sen sijaan pyrin luomaan alustoja näiden vähemmistöjen edustajille, olemaan hyvä liittolainen, hän kuvailee rooliaan taistelussa epäkohtia vastaan.
Hän tiedostaa itse olevansa monin tavoin etuoikeutettu ja onnekkaassa asemassa. Omakohtaista kokemusta vähemmistöön kuulumisesta on tullut seksuaalisen suuntautumisen ja sen käsittelyn myötä.
– Kuulun seksuaalivähemmistöön, joten sateenkaarivähemmistöjen oikeudet ovat minulle tärkeitä, hän sanoo.
– Tulen Järvenpäästä, missä roolimalleja ei ollut. Kaikki yrittivät sopia samaan muottiin ja seksuaalikasvatus oli peruskoulussa todella suppeaa. Vasta ihmisoikeusalalla olen päässyt kaiken sen tiedon äärelle.
Parisuhde ei saa vaikuttaa liikaa
Kallio seurustelee muusikko Alman kanssa, mutta muutamaa Instagram-julkaisua lukuunottamatta pari on pitänyt suhteensa pääasiassa yksityisenä.

