Ihmiset ryntäsivät eläkkeelle viime vuoden lopulla – syynä poikkeuksellisen iso indeksikorotus

Eläkeliitto: Joka kolmas nainen elää alle 1 250 euron eläkkeellä, eikä talvesta selvitä ilman ongelmia 0:45
Näin pienillä eläkkeillä suomalaiset elävät

Poikkeuksellisen korkea indeksikorotus innosti ihmisiä hakemaan osittaista vanhuuseläkettä viime vuoden lopulla. Lähes 25  000 ihmistä haki sitä viime vuoden syys-joulukuussa, kun vuotta aiemmin hakemuksia kertyi reilut 4  000, kertoo Eläketurvakeskus (ETK).

Keskeinen syy ryntäykselle oli työeläkeindeksissä, joka poikkeuksellisesti nousi vuoden vaihteessa 6,8 prosenttia eli selvästi enemmän kuin palkkakerroin, jonka nousu oli 3,8 prosenttia. Työeläkeindeksin suuri korotus johtuu korkeasta inflaatiosta.

– Joulukuussa alkanut 50 prosentin osittainen vanhuuseläke oli keskimäärin 900 euroa kuukaudessa. Se oli viidenneksen korkeampi kuin edellisessä joulukuussa, kertoo Eläketurvakeskuksen kehityspäällikkö Jari Kannisto tiedotteessa.

Keskieläkettä nosti se, että suurin osa hakijoista oli selvästi vanhempia kuin tämän eläkkeen yleensä valitsevat ihmiset.

Vuoden alussa voimaan tullut tuntuva korotus eläkkeisiin kannusti hakemaan osittaista tai varsinaista vanhuuseläkettä viime vuoden puolella. Jos eläke alkoi joulukuun puolella, nousi se heti vuodenvaihteessa eläkeindeksin verran eli 6,8 prosenttia. Tammikuussa alkaneeseen eläkkeeseen vaikutti palkkakerroin, joka oli kolme prosenttiyksikköä pienempi.

– Yleensä palkkaindeksi nousee enemmän kuin eläkeindeksi. Nyt kävi päinvastoin, ja ero oli huomattavan suuri, Kannisto toteaa.

Useimmat ottavat maksuun puolet

Kaikkiaan viime vuonna alkoi 34  600 osittaista vanhuuseläkettä, kun kahtena edellisenä vuonna niitä alkoi noin 13  000. Osittaista vanhuuseläkettä voi saada maksuun joko neljänneksen tai puolet karttuneesta työeläkkeestään. Useimmat hakijat valitsevat puolikkaan.

Osittaisen vanhuuseläkkeen ottaminen pienentää lopullista vanhuuseläkettä, sillä jokaiselta varhennuskuukaudelta ennen varsinaista vanhuuseläkeikää leikataan 0,4 prosenttia vanhuuseläkkeestä. Vuodenvaihteen iso indeksikorotus kuitenkin paikkasi usean kuukauden leikkaukset.

Varsinaista vanhuuseläkettä haettiin myös tavallista vilkkaammin viime vuonna. Hakemuksia kertyi erityisen paljon syksyllä, jolloin joulukuussa alkaneiden vanhuuseläkkeiden määrä nousi kolminkertaiseksi normaaliin verrattuna.

Eläketurvakeskuksesta muistutetaan, että osittaisen eläkkeen valinneiden kannattaa seurata verotustaan. Jos työntekoa jatkaa osittaisen vanhuuseläkkeen kanssa entiseen malliin, on seurauksena korkeampi veroprosentti.

Osittaista vanhuuseläkettä hakenut voi niin halutessaan perua eläkkeensä kolmen kuukauden aikana.

Lue myös:

    Uusimmat