Koop Arposen suureksi faniksi tunnustautunut juontaja Sanna Kiiski kohtasi idolinsa ensimmäistä kertaa tämän viikon tiistaina, ja jatkoa seuraa jo viikonloppuna. Sanna matkaa Koopin ja Annan lailla perjantaina seuraamaan Ruotsin Idolsin finaalia.
Sanna Kiiski lähetti muutama viikko sitten Koopille treffikutsun paljastuttuaan Idols-sivujen haastattelussa Koopin ykkösfaniksi. Koop oli tuolloin imarreltu kutsusta, mutta naureskeli vain ehdotukselle.
Tiistaina Koopin ja Annan vieraillessa Sanna Kiiskin vieraana Huomenta Suomessa kolmikkoa odotti iloinen yhteensattuma, kun selvisi että he kaikki ovat matkaamassa perjantaina katsomaan Ruotsin Idolsin finaalia. Sanna sai kutsun finaaliin ystävänsä kautta.
– Me voidaan nähdä Tukholmassa perjantaina. Treffit Tukholmassa, Sanna naureskeli yhteensattumalle.
– Odotan Sannan tapaamista samalla tavalla kuin ruokaa silloin kun on nälkä, Koop vitsaili kaksikon "treffeistä" torstaina bänditreeneissä ja nauroi, että kyseessä eivät ole romanttiset treffit.
Anna puolestaan iloitsi jo aiemmin tällä viikolla Idols-sivujen haastattelussa, että hän aikoo yrittää tavata Ruotsin-matkallaan ystäväänsä.
– Tosi hienoa mennä. Ihanaa, en ole käynyt Tukholmassa pitkään aikaan. Meillä on myös vähän vapaa-aikaa, niin saatan päästä tapaamaan siellä asuvaa ystävääni.
Kuinka vierailu Ruotsin Idolsiin sujui? Katso Idolsin finaali sunnuntaina kello 19.30 MTV3-kanavalla!
Teksti: Heli Vartiainen/MTV3
Lue myös: Koop löysi kodin Helsingistä
Finalistit vierailulle Ruotsin Idolsiin
Anna ja Koop levyttämässä: Tästä tulee paras Idols-voittajasinkku!
