Idols-laulaja Heikki Tuomi kertoo esittävänsä seitsemännessä finaalissa kappaleen, joka kertoo hänen ikävästään hyvää ystävää kohtaan. Mitä muuta Heikki paljasti biisivalinnastaan?
Idols-kisassa eletään jännittäviä hetkiä, kun edessä on seitsemäs finaalilähetys ja taistelu himotuista semifinaalipaikoista. Laulajien haasteena on selvitä tuomariston määräämästä duetosta ja lisäksi esittää kappale, jonka he omistavat jollekin tärkeälle ihmiselle.
Heikki Tuomi päätyi valitsemaan Egotrippi kauniin kappaleen Sininen. Mies omistaa kipaleen yhdelle ystävistään.
– Laulan sen ystävälleni Artulle. Hän asuu Japanissa enkä ole päässyt häntä oikein näkemään. Muut ystäväni ovat käyneet katsomassa livelähetyksiä, mutta Arttu ei ole päässyt osalliseksi tästä hommasta. Sen takia ajattelin, että annan hänelle nyt tämän laulun, Heikki perustelee.

Sininen on kappaleena varsin herkkä ja osittain kuvastaa myös ikävän riipivyyttä.
– Siinä on sellainen ikävän tunnelma melodisesti ja sanoituksellisesti. Ehkä siinä on tavallaan sitä ikävää mukana, mitä tunnen Arttua kohtaan.
– Olen nyt parina vuotena käynyt Japanissa ja ehkä syksyllä lähden sinne taas. Yritän aina noin kerran vuodessa käydä hänen luonaan.
Lisäksi Heikillä on kappaleen alkuperäisesittäjään, Egotrippiin, sekä hänen ystäväänsä Arttuun liittyvä hauska muisto, jonka takia kyseisen bändin kappale oli oiva valinta seitsemänteen finaalilähetykseen.

