Hyytävä yö kuritti viime yönä koko maata: Pakkanen ankarimmillaan -23,4 astetta – illalla luvassa luminen muutos säähän
Viime yö oli Suomessa erittäin kylmä. Ankarimmillaan pakkasta oli -23,4 astetta Kittilän kirkonkylällä Lapissa, kertoo Forecan päivystävä meteorologi Ilkka Alanko.
Vaikka Lapin lukuihin muualla ei päästykään, hytistiin muuallakin. Keskisessä Suomessa pakkasasteita oli -10-15, etelämpänä -5-8.
Helsingissä Malmin mittauspisteellä mitattiin -5,4 astetta.
Poikkeuksellisestä kylmyydestä Alanko ei halua puhua, vaikka lokakuuta vielä mennäänkin.
– Silloin tällöin ilman muuta tällaisia ilmamassoja tulee tässä vaiheessa. Ei ole mitenkään poikkeuksellista. On kylmää ja sitten taas lauhtuu.
Sadealue tuo lunta ja räntää
Suomen säätilassa koetaan tänään illemmalla muutos. Lännestä Suomeen puhaltaa sadealue, joka tuo mukanaan lunta.
Aivan pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta lämpenee.
– Näyttäisi siltä, että ainakin Lappiin tulee lumisateita. Aivan pohjoisimpaan Lappiin ne eivät yllä, ja ensi yönäkin on siellä kireitä pakkasia.
– Etelässäkin käydään vielä yöllä pakkasen puolella, mutta aamuksi lämpötila kohoaa.
Lunta on todennäköisesti luvassa maan pohjoisosien lisäksi Keski-Suomeen ensi yönä. Ajokeli on talvisen huono.
– Etelässä mahdolliset lumisateet jäävät vähäisiksi. Päivällä sateita tulee huomisen puolella vesi- tai räntäkuuroina.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää