Hurja vaaratilanne metroasemalla: Oven väliin jäänyt tyttö raahautui junan mukana – kuskin nopea toiminta pelasti

Espoon Matinkylän metroasemalla sattui tänä aamuna läheltä piti -tilanne, kun metro lähti liikkeelle teini-ikäinen tyttö oven väliin juuttuneena.

Tilanne sattui, kun tyttö kiirehti lähdössä olleen metron kyytiin noin kahdeksalta aamulla. Ovet olivat jo sulkeutumassa, eikä tyttö saanut kuin jalkateränsä oven sisäpuolelle, kertoo metron liikenteenohjauskeskuksen vastaava liikenteenohjaaja Mikko Heikkola HKL:ltä.

Juna lähti liikkeelle, ja tyttö raahautui mukana useamman metrin laituria pitkin. Vaaratilanne oli todellinen, sillä aseman seinä lähestyi.

Länsimetro vähensi jo aamuruuhkaa 1:53
Tältä näyttää kaksi vuotta sitten liikennöinnin aloittanut Länsimetro.

Kuljettaja huomasi tilanteen onneksi heti ja sai junan pysäytettyä ajoissa.

– Kuljettaja pysäytti metron heti, eikä sen kummempaa päässyt käymään, sanoo Heikkola.

– Aina on mahdollinen vaaratilanne tällaisissa tilanteissa. Nyt ei käynyt onneksi pahempaa.

Oven turvajärjestelmä ei reagoinut kapeaan jalkaan

Normaalisti metron ovet aukeavat, jos jotain jää sen väliin. Tytön nilkka saattoi olla sen verran ohut, ettei turvajärjestelmä puuttunut asiaan, arvelee Heikkola.

– Jos on liian iso asia välissä, niin ovet aukeavat, eikä juna voi lähteä liikkeelle.

Metrojuna tarkistettiin varikolla, eikä teknistä vikaa löytynyt.

"Kannattaa odottaa seuraavaa metroa. Sellainen tulee kuitenkin muutaman minuutin päästä."

– Ei ole mitään sellaista tietoa, että junan ovet olisivat toimineet normaalista poikkeavasti. Tässä junatyypissä ovet toimivat tällä tavalla, ja uudemmissa vähän eri tavalla. Niissä ovet aukeavat vähän herkemmin, jos jotain on välissä.

Säikähtänyt tyttö pääsi jatkamaan omin neuvoin matkaansa.

Heikkola varoittaa, että ovien väliin ei kannata juosta, jos lähdön merkkiääni on annettu.

– Näitä on ollut aikaisemminkin, ja huonostihan siinä voi käydä. Kannattaa odottaa seuraavaa metroa. Sellainen tulee kuitenkin muutaman minuutin päästä. 

Asiasta kertoi ensimmäisenä Länsiväylä.

Päivitys klo 15.42: Lisätty tieto asian ensimmäisenä uutisoijana toimineesta Länsiväylästä.

Lue myös:

    Uusimmat