Mainos

Humalainen murtomies palasi rikospaikalle – päähänpistolla hupaisat seuraukset

Eräs murtomies oppi kantapään kautta, että karman kanssa ei kannata pelleillä.

Humalaisen murtomiehen hämäräpuuhat eivät menneet ihan putkeen.

Ranskassa sattunut tilanne sai alkunsa, kun mies oli ryöstänyt erään liikkeen. Jostain syystä mies kuitenkin palasi rikospaikalle – vahvassa humalassa – ja asetti itsensä melkoiseen pinteeseen.

Murtoveikko jäi nimittäin jumiin reikään, jonka hän oli tehnyt liikkeen ikkunaan.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Kuva luultavasti muistuttaa tätä rikollista aina seuraavan päivän vääjäämättömästä krapulasta.

Palomiehet pelastivat pinteestä

Poliisi oli saanut eräänä iltana ilmoituksen murtokeikasta, mutta kun viranomaiset ehtivät paikalle, oli murtovaras jo paennut paikalta.

Aamuyön tunteina poliisi hälytettiin paikalle uudestaan. Ja silloin he löysivät reippaasti alkoholia nauttineen rikollisen kiinni ikkunasta.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Humalainen hämäräveikko onnistuttiin palomiesten avulla saamaan pinteestään irti. Tämän jälkeen mies pistettiin selviytymään ennen kuulusteluja.

Selvillä ei ole se, miksi mies oli palannut rikospaikalle, mutta humalatila selittänee asiaa.

Lähde: Someecards

***

0:22

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.