HS: Vesterbackan Tallinnan-tunnelihankkeelle miljardipotti Kiinasta

Kiinalaisomisteinen Touchstone Capital Partners -rahasto aikoo sijoittaa miljardipotin Helsingin ja Tallinnan välisen tunnelin rakentamiseen, kertoo Helsingin Sanomat.

HS:n mukaan Touchstone ja Peter Vesterbackan johtama kehitysyhtiö Finest Bay Area ovat allekirjoittaneet 15 miljardin euron aiesopimuksen. Rahoituksesta kolmannes tulisi lehden tietojen mukaan pääomasijoituksena ja kaksi kolmasosaa velkarahana.

– Tunneli muodostaa Helsingin ja Tallinnan seuduista yhteisen metropolialueen, joilla on loistava mahdollisuus tulla Aasian ja Euroopan yhdistäväksi hermokeskukseksi, Touchstone Capital Partnersin hallituksen puheenjohtaja Kenny Song sanoo Finest Bay Arean tiedotteessa.

Kiinalaisyhtiö jäisi vähemmistöosakkaaksi Finest Bay Area -yhtiöön, ja järjestely mahdollistaisi myös muiden yhtiöiden mukaantulon.

Ensimmäinen rahoituspotti varmistui joulukuussa

Finest Bay Area kertoi jo joulukuussa saaneensa 100 miljoonan euron sijoituksen dubailaiselta ARJ Holdingilta. Yhtiö on erikoistunut vesi-, energia- ja infrateknologioihin. Hankkeelle on tavoiteltu sijoittajia muun muassa pohjoismaisista eläkevakuutusyhtiöistä.

Tallinnan-tunnelia on valmistellut Vesterbackan lisäksi virkamieshanke FinEst Link. Virkamiesvetoisen hankkeen tunnelilinjaus kulkisi Helsingin ja Pasilan kautta. Vesterbackan johtaman projektin kaksi linjausta puolestaan lähtisivät Espoon Keilaniemestä kohti Tallinnaa.

Uudenmaan maakuntahallitus käsittelee ensi maanantain kokouksessaan Helsingin ja Tallinnan välille kaavaillun rautatietunnelin linjauksia maakuntakaavassa.

Lue myös:

    Uusimmat