HS: Pörssiyritykset kertovat huonosti johtajien työehdoista

Suomalaiset pörssiyritykset julkistavat hyvinniukasti tietoja toimitusjohtajansa työsuhteen ehdoista, kirjoittaa Helsingin Sanomien Verkkoliite. Helsingin Sanomien taloustoimituksen selvitys kertoo, että neljäkymmentä prosenttia päälistan 107 yhtiöistä vaikenee tyystin ylimmän johtajansa eduista vuosikertomuksissaan.
Helsingin Sanomien mukaan moni yhtiö ei ole kertonut yhtäkään Keskuskauppakamarin ja Teollisuuden ja Työnantajain julkaistavaksi suosittelemasta tiedosta. Tällaisia tietoja ovat mm. toimitusjohtajan palkka ja bonukset sekä irtisanomis- ja eläke-ehdot.

Verkkoliitteen mukaan tilanne on parantunut vuodessa vain vähän. Toissa vuonna pörssiyrityksistä vaikeni täysin 43 prosenttia, ja viime vuonna 41 prosenttia.

Asiasta selvityksen tehnyt oikeustieteen kandidaatti Tiina Kairinen toteaa Helsingin Sanomissa, että luotettava ja avoin hallinto on sijoittajien lisäksi luotonantajien, asiakkaiden ja työntekijöiden etu.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat