Hotelli Punkaharjusta tehtiin kaupat – omistaja etsii kohteelle päivittäistä johtajaa
Hotelli Punkaharjun kauppaneuvottelut on saatu päätökseen.
Entisen huippumallin Saimi Hoyerin perustama Hotelli Punkaharju irtaimistoineen on myyty. Konkurssipesän tiedotteen mukaan kaupat tehtiin 9. tammikuuta, ja kohteen uusi omistaja on kotkalainen AK Properties Oy. Kaupoista uutisoi ensimmäisenä Itä-Savo.
Suomessa hotelleja ja maa-alueita omistavan AK Properties Oy:n omistaa yhdysvaltalainen Artur Karaman. Konkurssipesän tiedotteen mukaan Karamania auttaa hotellialalla Miika Sollo, ja kaksikko etsiikin nyt Hotelli Punkaharjulle päivittäistä johtajaa.
– Aiomme toivottaa vieraat tervetulleiksi ravintolaan ja hotelliin tämän vuoden keväällä remontin ja hyvän tiimin kasaamisen jälkeen viemään Hotelli Punkaharjun uudelle tasolle, tiedotteessa kerrotaan.
Hotelli Punkaharju ajautui keväällä konkurssiin. Konkurssihakemus hotellista jätettiin yhtiökumppanin Mari Kettunen-Väyrysen toimesta Etelä-Savon käräjäoikeuteen 17. huhtikuuta.
Hoyer osti Hotelli Punkaharjun vuonna 2016 entisen puolisonsa Thomas Hoyerin kanssa. Omistajuudessa tapahtui myöhemmin muutoksia, kun Thomas Hoyer myi osuutensa Mari Kettunen-Väyryselle. Saimi Hoyer erosi puolisostaan vuonna 2018.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää