Honka suli Pohjanmaalla – "Meille tuli kollektiivinen hajoaminen"

Shefki Kuqi
Hongan päävalmentaja Shefki KuqiLehtikuva
Julkaistu 24.08.2014 21:43

MTV Sport - STT

Jaro ja liigapaikasta taisteleva Honka tarjosivat heikkotasoisen mutta maalirikkaan ja värikkään kamppailun sunnuntain jalkapallokierroksella.

Espoolaiset menettivät ajassa 90+6 johtomaalinsa ja loppunumerot kirjattiin 3-3.

Honka oli tauolla kolmen maalin karkumatkalla. Reilussa puolessa tunnissa Ilari Äijälä, Yerai Vilaboa ja Roni Porokara iskivät taukolukemiksi tylyt 0-3 numerot.

Kokenut Porokara haroi hiuksiaan.

- En ole koskaan menettänyt kolmen maalin taukojohtoa yhden miehen ylivoimalla. Meille tuli kollektiivinen hajoaminen koko joukkueelta. Pää ei kestänyt, tehtiin vääriä ratkaisuja ja valuttiin liian alas. Porokara kertoi.

Espoolaisten väsyessä johto suli pala palalta ja ajassa 90+6 Jonas Emet viimeisteli rangaistuspotkusta illan toisen osumansa, ja Hongan voitoton kahden kuukauden putki jatkuu. Myös Hendrik Helmke onnistui maalinteossa.

Rauhallisena kentän laidalla peliä seurannut Honka-koutsi Shefki Kuqi totesi, että piste on parempi kuin ei mitään.

- Ensi kertaa pitkään aikaan näytimme joukkueelta. Oli hyvä fiilis seurata sivulla, Shefki totesi.

Myös Jaron valmentaja Aleksei Eremenko sanoi olevansa tyytyväinen.

- Olen ylpeä pojista. Joudumme pelaamaan 75 minuuttia vajaalla ja nousimme kolmen maalin takaa, Eremenko suitsutti.

Ottelussa jaettiin kuusi keltaista ja yksi punainen kortti.

Tuoreimmat aiheesta

FC Honka