Homotanssit käyvät kuumana Facebookissa

Facebookiin tänään perustettu homotanssit-tapahtuma on kerännyt lyhyessä ajassa jo yli 5000 osallistujaa. Osallistujamäärä näyttää myös jatkavan rajua kasvuaan.

Tapahtuma puolustaa homojen oikeutta tanssia linnanjuhlissa tai ihan missä tahansa.

– Toisia presidentinlinnassa tanssivat homot kauhistuttavat, mutta me haluamme kaikkialle vain lisää tanssivia homoja, itsenäisyyspäiväksi organisoitu tapahtuma mainostaa.

Tapahtumassa viitataan perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinosen Iltalehdelle antamaan kommenttiin. Oinonen totesi lehdessä, että häntä häiritsevät homot, jotka tanssivat Linnan juhlissa.

Oinonen on myös todennut jäävänsä pois linnanjuhlista. Hän on perustellut poisjääntiään sillä, että juhliin pitäisi kutsua enemmän sotaveteraaneja ja tavallisia kansalaisia.

Homotanssien osanottajat muistuttavat Oinosta siitä, että homoja löytyy myös sotaan osallistuneista ja muualta kansan riveistä.

– On hyvä muistaa, että kun Oinonen haukkuu homoja, haukkuu hän myös isoa osaa sotaveteraaneista, tapahtuman seinällä todetaan.

– Tuli vaan tuosta ryhmän profiilikuvasta mieleen että homot on tanssittanut kansaa ja Penttiäkin varmaan ties kuinka pitkään, mitähän lie haittaa jos homotkin välillä tanssahtelee ''kansanjuhlissa''.

Oman osansa tapahtuman kommenteista sai myös perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen.

Hakkarainen lausahti Iltalehdelle, että häntä homojen tanssiminen ei häiritse, ja totesi että hänen puolestaan homot voivat tanssittaa vaikka lammasta.

– Pyrin tanssimaan myös lampaan kanssa, eräs tapahtumaan ilmoittautunut naljaili.

Lue myös:

    Uusimmat