Homopari voitti huoltajuustaistelun sijaissynnyttäjää vastaan Thaimaassa

Amerikkalais-espanjalainen homopariskunta voitti oikeustaistelun lapsensa Carmenin sijaissynnyttäjä-äitiä vastaan.

Paljon julkisuutta saanut oikeudenkäynti on viimein saanut päätöksensä. BBC:n mukaan amerikkalais-espanjalaiselle pariskunnalle on myönnetty lapsensa täysi huoltajuus pitkän prosessin päätteeksi. 

Pariskunta on asunut Thaimaassa siitä lähtien, kun lakiongelmat Carmenista alkoivat tammikuussa 2015. Lapsen synnyttänyt Patidta Kusolsang halusi pitää vauvan sen jälkeen, kun hän sai tietää amerikkalaisen Gordon Laken ja espanjalaisen Manuel Valeron olevan homoja. 

Kusolsang kieltäytyi allekirjoittamasta dokumentteja, joiden avulla Carmen olisi saanut passin. Carmenia ei näin ollen voitu viedä maasta pois.

Nyt Bangkokin perheoikeus kuitenkin päätti, että lapsen virallinen huoltaja on pariskunnan amerikkalaisisä, joka on myös vauvan biologinen isä. 

Ratkaisevassa roolissa oli se, että siinä missä amerikkalaismies on Carmenin biologinen isä, tuli munasolu nimettömältä lahjoittajalta, eikä sijaissynnyttäjä-äidiltä.

Oikeusjuttu sai paljon huomiota myös siksi, koska Thaimaan laki ei tunnista samaa sukupuolta olevien avioliittoa.

– Me voitimme. Me olemme todella onnellisia. Painajainen päättyy pian, Valero kuvaili poistuessaan oikeustalolta. 

Carmen syntyi juuri ennen, kun Thaimaa kielsi lailla sijaissynnyttämisen ulkomaalaispareilta. Nykyään Thaimaassa sijaissynnyttäjiä saa palkata vain naimisissa olevat thai-parit tai yli kolme vuotta yhdessä olleet naimisissa olevat pariskunnat, joista toinen on thaimaalainen.

Luvattomasti sijaissynnyttäjiä palkanneille saattaa tulla jopa 10 vuoden vankeusrangaistus.

Lue myös:

    Uusimmat