Hollywoodin elokuvamoguli julkaisi kannanoton ahdistelukohun keskellä – "Pyydän vilpittömästi anteeksi"

Harvey Weinstein kamppailee lukuisten seksuaalisen häirinnän syytösten kourissa. 

Elokuvatuottaja Harvey Weinstein on kohdannut lukuisia syytöksiä seksuaalisesta häirinnästä. Monet hänen naispuolisista työntekijöistään sekä näyttelijöistä ovat esittäneet syytöksiä, joiden mukaan Weinstein on vuosien aikana tehnyt hävyttömiä ehdotuksia ja pyyntöjä heille.

Joidenkin mukaan 65-vuotias Weinstein on esimerkiksi pyytänyt naispuolisia työntekijöitään hieromaan häntä hotellihuoneessaan kun hän on alasti. Elokuvatuottaja kutsui myös näyttelijä Ashley Juddin hotellihuoneeseensa tapaamiseen ja pyysi tätä katselemaan kun hän käy suihkussa.

Weinstein julkaisi itse oman kannanottonsa kohun keskellä 5. lokakuuta. Hän kirjoittaa, että hän tulee 60- ja 70-lukujen kulttuurista, jolloin käyttäytymissäännöt sekä työpaikat olivat erilaisia.

– Olen oppinut jälkeenpäin, että se ei ole tekosyy. Ei toimistossa, eikä missään muuallakaan. kenellekään.

Hän kertoo ymmärtävänsä, että hänen käytöksensä on aiheuttanut menneisyydessä hänen kollegoilleen paljon tuskaa. 

– Pyydän vilpittömästi anteeksi.

Weinstein yrittää parantaa tapansa, mutta tietää, että hänellä on pitkä matka edessään. Hän kertoo sitoutuneensa tulevaan ja että hänen täytyy nyt oppia itsestään ja päihittää demoninsa. Weinstein myöntää, että hän on käynyt vaikeita keskusteluja asiasta perheensä kanssa ja hänen täytyy todistaa olevansa heidän arvoisensa.  

Weinstein on naimisissa 41-vuotiaan muotisuunnittelijan Georgina Chapmanin kanssa. Pariskunnalla on kaksi pientä lasta. Lisäksi hänellä on kolme tytärtä aikaisemmasta avioliitostaan. Hän on tuottanut muun muassa elokuvat Pulp Fiction, Rakastunut Shakespeare sekä Kuninkaan puhe

Lue myös:

    Uusimmat