Hollywood-tähti kertoo joutuneensa raiskauksen uhriksi – puhuu nyt auttaakseen muita uhreja

Mira Sorvino puhui asiasta ensimmäisen kerran 12. kesäkuuta.

Näyttelijä Mira Sorvino kertoi 12. kesäkuuta olevansa raiskauksen uhri. #MeToo-liikkeen vahvimpina ääninä toimiva Sorvino avautui traumaattisesta kokemuksestaan lehdistölle ensimmäisen kerran. Sorvino oli yksi yli 80 naisesta, joka on syyttänyt tuottaja Harvey Weinsteiniä seksuaalisesta häirinnästä.

Sorvino otti asian esille lehdistötilaisuudessa, jolla pyrittiin kannustamaan New Yorkin lainsäätäjiä poistamaan raiskaussyytteistä enimmäisaika oikeudenkäynnin alkamiselle sekä lisäämään seksuaalista ahdistelua kokeneiden turvaa.

Tällä hetkellä osalle rikoksista on New Yorkissa säädetty enimmäisajat syytteille perustuen rikoksen vakavuuteen. Syyte voidaan mitätöidä, mikäli se tehdään liian myöhään.

Sorvino kertoi, että Metoo-liikkeen kasvona toimiminen on ollut ihanaa, mutta samaan aikaan traumaattista, sillä hän on joutunut käymään kokemuksiaan lävitse.

– En ole koskaan puhunut tästä julkisesti, koska joskus tällaisten asioiden jakaminen on mahdotonta. Teen tämän nyt, koska haluan auttaa näitä selviytyjiä, jotka tarvitsevat oikeutta, joiden kuuluu saada mahdollisuus käyttää tarvitsemansa aika selvitäkseen traumasta, jotta hei eivät häpeä, Sorvino totesi ja jatkoi:

– Toisen asteen raiskauksessa, kuten omanikin oli, tunnet häpeää. Koet olevasi itse syyllinen. Ajattelet, että sinun olisi pitänyt olla viisaampi ja suojella itseäsi paremmin.

Sorvino ei ole täsmentänyt tarkemmin raiskauksen ajankohtaa tai tekijää.

Lähde: CNN

Lue myös:

    Uusimmat