Hoidatko hampaita laiskasti? Altistat itsesi aivoinfarktille

Tuore tutkimus vahvistaa, että hampaiden kiinnityskudosten tulehdus eli parodontiitti voi suurentaa riskiä sairastua aivoinfarkteihin. Samanlainen yhteys on havaittu myös sydäninfarktien kohdalla. Asia selittyy todennäköisesti parodontiittiin liittyvällä tulehdustilalla.

Nyt Stroke-lehdessä julkaistut tulokset perustuvat kahden tutkimuksen ja yhteensä 17 000 osallistujan tietoihin. Viisitoistavuotisten seurantojen aikana osallistujista hieman alle 900 sairastui aivoinfarktiin.

Parodontiittia potevien riski sairastua aivoinfarktiin seurannan aikana oli hieman yli kaksi kertaa suurempi kuin samanikäisten, joilla ei ollut tulehdusta suussaan.

Tulokset viittasivat myös suuhygienian ja siitä huolehtimisen vaikutuksiin. Osallistujat, jotka kävivät herkästi hammaslääkärissä, sairastuivat aivoinfarkteihin noin viidenneksen harvemmin. Aiemmissa tutkimuksissa myös säännöllisen hampaidenpesun on osoitettu vähentävän tulehduksesta kertovia merkkiaineita veressä.

Tulokset lisäävät näyttöä parodontiitin ja siihen liittyvän tulehdustilan laajoista terveyshaitoista ja toivottavasti kannustavat pitämään huolta hampaista ja suun terveydestä.

Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.​​​​​​​

Näin hampaat kuuluu harjata

Miten hampaat tulisi oikeaoppisesti puhdistaa? Katso asiantuntijan vinkit alla olevalta videolta.

Lue myös:

    Uusimmat