Historian ensimmäinen Bond-tyttö on kuollut

Englantilaisnäyttelijä tunnetiin parhaiten roolistaan James Bondin tyttöystävänä.

VIDEO: Onko James Bond maailman kuuluisin psykopaatti?

Näyttelijä Eunice Gayson kuoli perjantaina 8. kesäkuuta. Hän oli 90-vuotias. Asiasta kerrotaan muun muassa näyttelijän Twitter-tilillä.

– Hän oli upea nainen, joka teki vaikutuksen kaikkiin tapaamiinsa ihmisiin. Tulemme kaipaamaan häntä, julkaisussa kirjoitetaan.

 

Jo 1940-luvun lopulla uraansa aloitellut Gayson muistetaan erityisesti rooleistaan elokuvassa Salainen agentti 007 ja tohtori No (1962) ja Salainen agentti 007 Istanbulissa. Elokuvissa hän esitti Sean Conneryn näyttelemän James Bondin mielitiettyä, Sylvia Trenchiä.

Gaysonia kaavailtiin aluksi neiti Moneypennyn rooliin, mutta lopulta roolin sai Lois Maxwell. Myös Sylvia Trenchin oli alkujaan määrä olla mukana jokaisessa Bond-elokuvassa, mutta lopulta hahmo päätyi vain kahteen ensimmäiseen elokuvaan.

Lue myös:

    Uusimmat