Hirvonen kertoo: Näin onnettomuuteni tapahtui

Mikko Hirvonen, kuva: Jani Merimaa
Mikko Hirvonen, kuva: Jani Merimaa
Julkaistu 30.07.2010 13:48(Päivitetty 30.07.2010 14:04)

Suomen MM-rallin neljännellä erikoiskokeella hurjan ulosajon kokenut Mikko Hirvonen saapui lääkärintarkastuksen jälkeen Jyväskylän huoltoparkkiin.

Onnettomuus tapahtui Urrian ison hyppyrin jälkeen arviolta 140 km/h nopeudessa.

- Auto laskeutui hypystä nätisti keskelle tietä, mutta meni siitä saman tien pihalle. Oli sen verran rajumpi alastulo, että se löi ohjaukseen ja lähti saman tien pihalle. En ehtinyt kääntämään yhtään vastaan. En vetänyt täyttä vauhtia siihen, mutta jotain hassua alastulossa oli. Vahinko kävi alastulossa, Hirvonen kertasi tapahtumia.

Hirvonen nimesi ennen rallin alkua onnettomuuskohtansa maailman hienoimmaksi paikaksi ajaa ralliautolla. Ford-kuski pysyi kannassaan onnettomuudestaan huolimatta.

- Se on lempipaikkani, mutta nyt menin pihalle siinä. Ei mahtanut mitään. Kyllä auto lensi makeasti ja tuli ihan keskelle tietä, joten se osui nappiin, mutta sen jälkeen sakkasi. Siinä on niin kova vauhti, että jos on pyörät vähänkin väärään suuntaan, niin se lähtee sinne suuntaan saman tien. Oli ainakin kansalle nähtävää. Ei mennyt sellaisessa paikassa, jossa ei ole ketään näkemässä, suomalaiskuski totesi.

Hirvonen ei menettänyt tajuntaansa huolimatta siitä, että auto pyöri viisi kertaa katon kautta ympäri. Hänellä oli pää kuitenkin sen verran sekaisin, ettei mies pystynyt varoittamaan takana tullutta tallikaveriaan Jari-Matti Latvalaa tielle jääneestä autostaan.

- Minä olin sen verran sekaisin vielä siinä kohtaa, etten kerinnyt tekemään mitään. Sen verran vielä pyöri päässä ja huimasi. Kyllä minä löin virrat pois heti, kun auto pysähtyi. Ei tarvinnut edes kokeilla käyntiin. Olin aika varma, että turha tässä on mitään vaihdetta laittaa silmään. Tajusin kyllä heti, kun se tapahtui, että peli jää tähän, Hirvonen kertoi ensimmäisistä onnettomuutensa jälkeisistä hetkistä.

Ulosajo ei aiheuttanut Hirvoselle vammoja.

- Niskat menee aina jumiin tuollaisesta ja päätä alkaa särkeä, mutta ei tässä muuten ole mitään hätää. Se on FIA:n määräys, että isompien mällien jälkeen pitää käydä lääkärintarkastuksessa.

Ennen onnettomuuttaan Hirvonen piti rallin kärkisijaa.

- Ihan varmasti olisimme olleet voittovauhdissa mukana, mutta ei mahda mitään. Tänä vuonna ei mikään natsaa ja meni kotikisakin pieleen. Totta kai harmittaa. Kyllä tämä olisi ollut mahdollista hoidella kotiin. Vauhti oli kuitenkin niin hyvää alussa.

Video Hirvosen hurjasta kaadosta - katso

Lue myös:
Manageri: Ei ollut Hirvosen virhe
Näin Ford-pomo kuvaili Hirvosen keskeytystä
Hirvosen kartturilta murtui kylkiluu
Hirvonen ei pysty jatkamaan kilpailua
Kovalainen Hirvosen ulosajosta: Näitähän sattuu

MTV3:n MM-rallin tulospalvelu | Rallivideot Katsomo.fissä!