HIFK:ssa velloo erikoinen soppa: 22 maalin mies hyllytettynä – päävalmentaja: ”Ei välttämättä palaa”

Jääkiekon SM-liigassa Helsingin IFK:n sisällä pyörii hieman erikoisempi soppa. Viime kaudella 22 maalia nakuttanut hyökkääjä Iikka Kangasniemi on ollut jo neljän ottelun ajan kokoonpanon ulkopuolella. IFK:n päävalmentaja Jarno Pikkarainen antoi varsin suoria kommentteja tilanteeseen liittyen.

Kangasniemi oli edellisen kerran mukana IFK:n kokoonpanossa 18. tammikuuta ottelussa Tapparaa vastaan. Silloin hän lensi vilttiin eli häntä ei peluutettu enää ottelun loppupuolella.

IFK:n päävalmentajan Jarno Pikkaraisen mukaan kyse on yksinkertaisesti peluutuspäätöksestä.

– Iikka ei ole mahtunut nyt neljään peliin meidän kokoonpanoomme. Valitsemme aina parhaan joukkueen kentälle. Hän on erinomainen pelaaja – siitä ei ole kahta sanaa. Meillä on kuitenkin aika paljon taitavia pelaajia kokoonpanossa. Niitäkään ei voi liikaa olla, koska kokonaisuus kärsii, Pikkarainen kävi tilannetta läpi keskiviikon Sport-ottelun jälkeen.

Pikkarainen viittaa taitopelaajilla muun muassa Ville Leskiseen ja Michael Keräseen, joiden ”vahvuudet ovat samanlaisia kuin Kangasniemellä”.

– Kilpailutilanne on se, että muut ovat tuossa roolissa vähän edellä. Voittavassa joukkueessa pitää olla määrätty tasapaino. Minkä verran on artisteja ja minkä verran on peruspelaajia. Siitä tässä on loppupeleissä kyse, IFK-luotsi toteaa.

Pikkarainen kiistää tiedot, joiden mukaan IFK:n pelaajien ja Kangasniemen välillä olisi ollut skismaa.

– Ei ole ollut mitään. Keskustelemme määrätystä pelistä ja pelitavasta ihan samalla tavalla kuin muidenkin kanssa. Määrätyt moraaliset velvoitteet koskevat kaikkia. Ei siellä ole ollut mitään, Pikkarainen vakuuttelee.

Huhuissa Ruotsiin

Ruotsalaislehti Aftonbladet kertoi keskiviikkona, että Kangasniemi on herättänyt kiinnostusta länsinaapurin puolella.

Aftonbladetin urheiluosuus Sportbladet kertoi, että SHL-seura Malmö ja Allsvenskanissa pelaava MoDo olisivat Kangasniemen perässä.

– Se on (Tobias) Salmelaisen (IFK:n urheilujohtaja) homma vastata näihin. Hän on näiden asioiden kimpussa. Mulla ei ole tuohon sen enempää tietoa, että missä mennään.

– Se on auki se tilanne, IFK-luotsi Pikkarainen myöntää perään.

Voiko hän vielä palata teidän kokoonpanoonne?

– Se riippuu paljon terveystilanteesta. Tietenkin jos meidän kiekolliset pelaajamme ovat terveinä, niin hän ei välttämättä palaa. En voi kuitenkaan sanoa, että olisi satavarmaa, etteikö hän mahtuisi. Yksi loukkaantuminen voi muuttaa kaiken, Pikkarainen muotoilee.

IFK on tehnyt kauden aikana isoja hankintoja, kun seura on vahvistunut muun muassa Leskisellä, Keräsellä ja peruspuolustaja Joonas Järvisellä.

Se, että vaikuttaako Kangasniemen mahdollinen lähtö IFK:n hankintapuoleen, on Pikkaraisen mukaan auki.

– Katsomme tilannetta rauhassa. Tällä hetkellä ei ole mitään päällä. Mutta tietysti tässä on vielä viikkoja aikaa itse rajaan, Pikkarainen heittää mystisesti.

SM-liigan siirtoikkuna umpeutuu 15. helmikuuta.

Lue myös:

    Uusimmat