SM-liigassa pelataan maanantaina yksi ottelu, kun alkukaudesta hurjassa vireessä ollut HPK haastaa Helsingin IFK:n Helsingissä.
Pääkuvan videolla Tulosruudun kuvaa SM-liigan lauantain kierrokselta.
HIFK-HPK
IFK tulee illan otteluun tappio niskassaan, kun se taipui TPS:n käsittelyssä viime viikon lauantaina 2-5-lukemin Turussa.
Helsinkiläisjoukkueen pelaamisessa sekä tuloksissa on näkynyt alkukauden aikana hieman ailahtelua. IFK on pyrkinyt hallitsemaan otteluita kiekkokontrollin kautta. Se rytmittää peliä monipuolisesti ja pyrkii etenemään lyhyillä syötöillä.
IFK:n paineistuspelaaminen on saanut vastustajien avauspelaamisen parhaimmillaan täysin sekaisin ja tässä onkin HPK:lle iso haaste.
Hämeenlinnalaiset tulevat myös illan otteluun tappio niskassaan, kun SaiPa kukisti hämeenlinnalaiset viime viikon lauantaina jatkoajan päätteeksi 2-3-lukemin.
HPK pyrkii IFK:n tavoin kontrolloimaan kiekkoa, mutta etenee aavistuksen verran suoraviivaisemmin ja pidemmillä syötöillä.
