Sitten vuoden 1998 ja Tim Thomasin IFK on etsinyt mestaruuden voittavaa maalivahtia.
Vihdoin sellainen löytyi, kun kokenut, mutta loukkaantumisista viime vuosina kärsinyt Juuso Riksman palasi seuraan kymmenen vuoden tauon jälkeen täksi kaudeksi.
- Kovat pleijarit pelattiin, eikä missään nimessä kävelty mestaruuteen. Nyt on ihan mieletön fiilis, Riksman hehkutti viimeisen finaalin jälkeen.
Hän pelasi runkosarjassa vain 32 ottelua ja jakoi vastuun Jan Lundellin kanssa. Vammat ja sairastelut olivat pudotuspeleissä vain muisto, kun Riksman oli viimeinen lukko tiiviin puolustuksen takana.
- Näköjään pienempi pelimäärä toimi hyvin minun kohdallani. Kauden aikana oli flunssaa, vatsatautia, lonkkavaivaa ja henkilökohtaisia juttuja. Siksikin tunne on nyt ihan uskomaton, Riksman kertoi.
Aiemmin 34-vuotias maalivahti oli pelannut finaaleissa Ässien ja Jokereiden paidassa. Tuolloin kaulaan pujotettiin hopeaa.
HIFK Suomen mestariksi – 13 vuoden korpivaellus päättyi
Peltonen oli päättänyt jo kesällä palkita Kuhdan
Kuhta Peltosen kunnianosoituksesta: En tule koskaan unohtamaan sitä
