Hevosenlihaa löytynyt jo useista tuotteista Suomessa

Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan tuoteselosteisiin merkitsemätöntä hevosenlihaa on löydetty useista tuotteista. Poutun lisäksi tuotteita vetävät pois myynnistä Vaasan Oy Food Service ja SeaGood Oy Fort Deli.

Eviran mukaan hevosenlihaa sisältävät tuotteet eivät ole vaarallisia terveydelle.

Virasto on ilmoittanut asiasta kuntien valvontaviranomaisille, jotka varmistavat, että yritykset vetävät tuotteet myynnistä.

Eviran yksikönjohtaja Kyösti Siponen toteaa, että tärkeintä on löytää virhemerkityt tuotteet ja vetää ne markkinoilta. Jatkossa elintarvikkeiden jäljitettävyyteen on kiinnitettävä enemmän huomiota, Siponen sanoo.

Eviran jo aikaisemmin aloittamiin lihatuotteiden pistokokeisiin uudet hevosenlihalöydökset eivät vaikuta. Pistokokeet viedään loppuun aiemman suunnitelman mukaan.

Päävastuu tuotteiden ja pakkausmerkintöjen paikkansapitävyyden valvonnasta on Siposen mukaan yrityksillä.

Siponen toteaa, että Euroopassa laajalle levinnyt väärin merkitty hevosenliha ei voi olla "pelkkä vahinko". Hänen mukaansa valvonnassa tarvitaan jatkossa Euroopan tason parannuksia.

– Valvonnalla ei koskaan saada sataprosenttisen puhdasta tulosta, mutta valvonnan ja sanktioiden uhka toivottavasti hillitsee petoksia.

Eviran mukaan kohu on saanut yritykset tarkistamaan tuotteitaan aktiivisesti.

Poutun mukaan kyse on vahingosta

Elintarvikeyhtiö Poutun toimitusjohtajan Pekka Kososen mukaan hevosenlihaa on päätynyt kebabtuotteisiin virheellisen reseptin käytön takia. Hevosenliha ei kuulu pois myynnistä vedettyjen kebabtuotteiden reseptiin, eikä sitä ole mainittu tuoteselosteissa. Yhtiö käyttää kuitenkin hevosenlihaa muutamissa muissa tuotteissaan.

Kososen mukaan ongelman taustalla on inhimillinen virhe. Hänellä ei ole toistaiseksi täyttä selvyyttä siitä, miten reseptin ja tuoteselosteen välinen ristiriita on päässyt syntymään.

– Tuotantoon on jostain syystä mennyt resepti, joka ei ole ollut voimassa, hän sanoo.

Hevosenlihaa on löytynyt sekä Poutun valmistamista Pirkka-kebablastuista että muutamista Poutun tuotemerkillä myytävistä kebablihatuotteista. Virheelliset tuotteet on vedetty pois myynnistä

Virhe havaittiin, kun yhtiö kävi läpi kaikkia tuotteitaan. Poutun käyttämä hevosenliha tulee Brasiliasta ja Kanadasta.

– Tuotantoon on tehty välittömästi oikaisu, Kosonen sanoo.

Kososen mukaan yhtiö aikoo parantaa omaa valvontaansa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat