Helsinki säilyttää sivukirjastot - säästöt etsitään muualta

Helsingin kirjastolautakunta on illan kokouksessaan päättänyt säilyttää kiistellyt sivukirjastot Toukolaa lukuunottamatta.

Kirjastotoimenjohtajan säästöesityksessä kaavailtiin alunperin seitsemän sivukirjaston lakkauttamista. Lautakunta kuitenkin päätti etsiä säästöt muualta.

Helsinkiläiset ovat viime päivinä ahkerasti osoittaneet mieltään ja keränneet adresseja kirjastojen säilyttämisen puolesta.

Kirjastolautakunnan kokouksessa oli esillä seitsemän sivukirjaston kohtalo. Kirjastotoimenjohtajan säästöesityksessä lakkautettaviksi kaavailtiin Tapanilan ja Käpylän lisäksi Kulosaaren, Punavuoren, Roihuvuoren, Suomenlinnan ja Toukolan sivukirjastoja.

- Virkamiehenä joutuu joskus tekemään erittäin vaikeita ja ikävänkin näköisiä ehdotuksia, kun noudatan ohjeita, joita kaupunginhallitus on antanut talousarvion valmisteluun, kirjastotoimenjohtaja Maija Berndtson kertoo.

Useimmat kirjastolautakunnan jäsenet olivat jo etukäteen ilmoittaneet, etteivät hyväksy lakkauttamisia. He esittivät kokouksessa vastaehdotuksen, joka hyväksyttiin. Siinä säästöt haetaan muilla keinoilla, esimerkiksi kirjastojen verkkopalveluja supistamalla ja lakkauttamalla Kinaporin ja Kampin palvelukeskuksen kirjastot. Varsinaisista kirjastoista vain Toukolan sivukirjasto lakkautetaan ja sekin vain, koska lähistölle Arabianrantaan valmistuu korvaava Aralis-kirjasto.

Kirjastotoimen säästötavoite ensi vuoden budjettiin on vajaat 650 000 euroa.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 24.04.2002)

Lue myös:

    Uusimmat