Heleniuksen leiri janoaa uusintaa

Kohtaavatko Robert Helenius ja Dereck Chisora pian uudestaan?
Robert Helenius ja Dereck Chisora haluavat molemmat kohdata uudestaan.
Julkaistu 06.12.2011 12:49(Päivitetty 06.12.2011 13:33)

Robert Heleniuksen promoottori Kalle Sauerland haluaa uusintaottelun Dereck Chisoran kanssa yhtä paljon kuin Chisoran leiri. Hajaäänin Heleniukselle päättynyt ottelu oli hänen mielestään onnekas tuomio.

Kalle Sauerland osallistui ottelun jälkipyykkiin brittiläisen Steve Buncen keskusteluohjelmassa maanantaina. Sauerlandin kanta on selvä: uusinta halutaan.

- Robert on rehellinen, kuten suurin osa skandinaaveista. Hän tietää ettei ollut parhaimmillaan, mutta on silti sitä mieltä että voitti ottelun, Sauerland sanoi.

Sauerland itse sanoi, että hänen mielestään ottelu oli erityisen tiukka ja ajatteli, että tuomio olisi mahdollisesti ratkaisematon.

- Nyt olen sitä mieltä, että tuomio oli onnekas Robertin kannalta. Se oli hyvä ottelu, päätös oli nyt onnekas, mutta urheilussa voi käydä niin, muuallakin kuin nyrkkeilyssä, Sauerland sanoi.

Sauerland myös muistutti, että samaa on tapahtunut aiemminkin, ja viittasi Sebastian Sylvesterin hajaäänitappioon Daniel Gealelle, joka hänen mukaansa meni huterin perustein.

Hänen mielestään kaikki jälkipuheet pitää nyt unohtaa ja on keskityttävä uusinnan järjestämiseen. Mahdollinen ottelu Heleniuksen ja Aleksander Dimitrenkon välillä on hämärän peitossa, Dimitrenkon vammasta ei ole tarkkaa tietoa.

Sauerland painottaa, että nyt täytyy istua alas ja sopia jatkosta. Hän kuitenkin muistuttaa, että tulevaan ottelupaikkaan vaikuttaa se, että ottelu on myös taloudellisesti järkevä.

Helenius täräytti Chisoran jalat jäykäksi