He voittivat Love Island Suomi -kauden

First look 20.7.2023 1:28
Tältä näytti kauden viimeinen jakso

Love Island Suomi -kauden voittajat on valittu. 

Love Island Suomi -ohjelman neljäs kausi huipentui jännittävään finaaliin torstaina 20. heinäkuuta. Finaaliin tiensä selvittivät Josefiina ja Niko, Samu ja Sonja, Elviira ja Paulus sekä Isabella ja Ilari.

Finaalilähetyksessä katsojaäänten perusteella voittajiksi kruunattiin Elviira ja Paulus. Voittajapari saa saarelta paitsi toisensa, myös 25 000 euron voittopotin jaettavakseen.

Molemmat saapuivat kauden alussa ensimmäisten joukossa rakkauden saarelle. Tampereelta kotoisin oleva 24-vuotias Elviira lähti saarelle etsimään itselleen taiteellista surffitukkaa, mutta ihastui lopulta 27 vuotiaaseen haapaveteläiseen Paulukseen.

Elviira ja Paulus eivät kiinnittäneet toistensa silmää saman tien. Elviira koitti onneaan surffitukkaisen taiteilijan Samun kanssa, mutta suhde ei ottanut Samun puolelta tuulta alleen. 

Paulus taas pariutui saarella Monan, Marian ja Tiilan kanssa, mutta ei löytänyt romanttista kipinää kenenkään kanssa.

Kauden toisessa parinvalinnassa Paulus ja Elviira olivat hetken toistensa parit, mutta silloin suhde oli täysin kaverilinjalla. 

Elviiran ja Pauluksen suhteen käännekohta tapahtui kolmannen viikon alussa. Tiukassa halausotteessa viihtyvä kaksikko on kehitellyt toisilleen kahdenkeskeistä aikaa villalla salitreffien sekä esteratatreffien muodossa. 

Pari totesi kuudennen viikon alussa jatkavansa suhdettaan ulkomaailmassa. Ensimmäisiä treffejäkin on jo suunniteltu. 

Love Island Suomi -finaali 20.7. MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla.

Lue myös:

    Uusimmat