Hasisöljyn uuttamisesta vankeutta

Hasisöljyn uuttaminen yliopistolla johti tutkijan vankeuteen.

Hasiskokeita yliopistolla tehnyt tutkijanainen tuomittiin Lappeenrannan käräjäoikeudessa kahdeksaksi kuukaudeksi vankeuteen. Oikeus katsoi naisen myös aikoneen ryhtyä valmistamaan amfetamiinia ja tuomitsi hänet huumausainerikoksen lisäksi huumausainerikoksen valmistelusta.

Vankeusrangaistuksen sijaan hän voi suorittaa tuomionsa 196 tunnin mittaisena yhdyskuntapalveluna. Nainen työskenteli Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa, jossa hän työnsä ohessa teki omia kokeita hasisöljyn uuttamiseksi. Poliisi löysi muutamia milligrammoja öljyä koeputkista yliopistolta. Nainen oli myös tilannut yliopistolle amfetamiinin valmistuksessa käytettävää fenyylietikkahappoa. Poliisi löysi hänen kotoaan amfetamiinin tekoon tarvittavia välineitä ja valmistusohjeet. Nainen kertoi oikeudessa hankkineensa hapon muuta käyttöä varten. Hän kiisti aikoneensa ryhtyä valmistamaan amfetamiinia. Viranomaiset seuraavat fenyylietikkahapon myyntiä.

Huumausainerikosten lisäksi naisen syyksi luettiin myös maksuvälinepetos ja väärennys. Syyskuussa 2002 hän oli yrittänyt nostaa väärennetyllä sekillä rahaa pankista Lappeenrannassa. 250000 Kanadan dollarin (152000 euron) suuruisen sekin hän sanoi saaneensa postitse, ja rahoilla hänen oli tarkoitus auttaa pulassa olevaa nigerialaista henkilöä. Tähän hän oli tutustunut Internetin kautta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat