Happoradion laulaja Aki Tykin läheinen kuoli yllättäen – tähtiartisti kannatteli perhettään suuren surun aikana: "Menetys ajoi meidät sokkiin"

Happoradio-yhtyeestä tuttu Aki Tykki kertoo perheen viime vuoden koettelemuksesta, jossa hän menetti tärkeän perheenjäsenensä.

Muusikko Aki Tykki kohtasi reilu vuosi sitten perheensä kanssa suuren surun, kun hänen puolisonsa isä menehtyi yllättäen. Tykki otti tilanteessa kannattelijan roolin ja sysäsi omat tunteensa syrjään, jotta voisi olla tukena vaimolleen.

– Menetys ajoi meidät sokkiin ja pitkään suruun. Ajoin tietoisesti oman suruni pois ja olin voimavarana vaimolle ja perheelle, Tykki kertoo.

Perheen traaginen tilanne sai Tykin pohtimaan surua tarkemmin, mikä muuttui pian lauluksi. Happoradio julkaisi Uuden Silta-nimisen kappaleen perjantaina 20. maaliskuuta, jossa Tykki käy läpi tilannetta.

– Suru ja sen tuomat tunteet on käytävä läpi. On tärkeää, että ei pysähdy ja vaivu apatiaan, mies kertoo.

Tykki kertoo Happoradion fanien saaneen voimaa myös yhtyeen aiemmista kappaleista. Mies haluaa myös jatkossa olla tukena niille henkilöille, joilla on vaikeaa.

– Se on ollut se syy tehdä musiikkia, että pystyy auttamaan ihmisiä.

Happoradio työstää parhaillaan uutta levyä, joka olisi tarkoitus julkaista yhtyeen 20-vuotis juhlavuotena vuonna 2021.

Lue myös:

    Uusimmat