Etenkin pitkässä parisuhteessa seksihalut voivat heitellä, ja tämä voi aiheuttaa ongelmiakin. Seksuaaliterapeutti neuvoo, mitä tehdä.
Eritoten pitkään yhdessä olleet voivat havahtua huomaamaan, etteivät seksihalut enää ole samalla tasolla kuin alkuhuumassa, tai ne eivät kohtaa toisiaan. Halut voivat vaihdella paljonkin, ja toinen voi haluta paljon vähemmän kuin toinen. Kaalimato.comin kyselytutkimukseen vastanneista suomalaisista jopa 30 prosenttia paljasti haluavansa seksiä enemmän kuin kumppaninsa. Ilmiö on siis normaali, mutta voi aiheuttaa suhteeseen kitkaa.
– On täysin tavallista, että seksihalut vaihtelevat elämän eri vaiheissa. Esimerkiksi stressi, unettomuus, terveysongelmat tai hektinen lapsiarki voivat sysätä seksuaaliset halut taka-alalle, selittää Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen tiedotteessa.
Lavikainen kehottaa keskustelemaan tilanteesta kumppanin kanssa, jos tilanne jatkuu pidempään tai sen huomaa vaikuttavan negatiivisesti parisuhteeseen.
Siihen, pitäisikö erilaisten halujen vuoksi erota, ei ole olemassa helppoa vastausta. Ihmiset ovat sopeutuvaisia; toisaalta, jos rakkautta on riittävästi, ihminen yleensä haluaa etsiä ja löytää kultaisen keskitien. Yllä olevalla videolla aiheesta haastateltavana pappi ja Parisuhdekeskus Kataja ry:n puheenjohtaja Marianne Heikkilä.
Lue myös: Kenen vika on, jos nainen ei saa orgasmia? Seksiasiantuntija nostaa kissan pöydälle – "Monilla miehillä ei ole aavistustakaan..."
Osaatko keskustella seksuaalisuudesta?
Vaikka voisi kuvitella, että seksuaalisuudesta keskustelu kumppanin kanssa olisi stereotypisen jurolle suomalaiselle liki mahdotonta, kyselytutkimus paljastaa jotain lupavaa: jopa 46 prosenttia vastanneista kertoo, että kumppanin kanssa seksuaalisuudesta keskusteleminen on itse asiassa helppoa. 22 prosenttia vastanneista kokee sen kuitenkin hankalaksi.