Halosen ensikommentit homokeskustelusta: Toivon kirkolle viisautta

Tasavallan presidentti Tarja Halonen on ottanut ensimmäistä kertaa kantaa viime päivät velloneeseen homokeskusteluun sanomalla, että hän toivoisi kirkolle viisautta ymmärtää homojen halua olla kirkon täysivaltaisia jäseniä.

Epäsuorasti Halonen siis kannattaa - jopa vaatii - kirkkoa vihkimään homoparit samalla tavalla kuin heteroparit.

Halonen huomauttaa haastattelussa, ettei hän itse ole enää kirkon jäsen. Halonen tunnetaan entisenä seksuaalista tasa-arvoa ajavan järjestön Setan puheenjohtajana.

Presidentin puolison Pentti Arajärven mukaan presidentti on odottanut mahdollisuutta ottaa kantaa kristillisdemokraattien ja kirkon vanhoillisen siiven käynnistämään homokeskusteluun. Hän ei kuitenkaan ollut halunnut tulla asiassa oma-aloitteisesti esiin, vaan odottanut että häneltä asiasta kysyttäisiin.

Halonen puhui tänään kansainvälisenä Dignity-päivänä helsinkiläisessä koulussa. Ihmisten kunnioittamista ajava teemapäivä toi kouluun myös professori Pekka Himasen, joka on on perustanut kunnioitusliikkeen yhdessä Norjan kruununprinssi Haakonin kanssa.

Dignity-päivää vietetään 40 maassa. Järjestössä on mukana muun muassa eteläafrikkalainen piispa Desmond Tutu.

Lue myös:

    Uusimmat