Hallituspuolueista ei luvata hoitajille palkkatukea: "Hoitajien työolosuhteita pitää parantaa"
SDP: n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Lindtman ja keskustan kansanedustaja Antti Kurvinen eivät lupaa julkisen puolen hoitajien palkkoihin hallitukselta rahallista tukea.
SDP: n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman sanoi MTV Uutisten Uutisaamussa, ettei hallitus aio puuttua käynnissä oleviin kunta-alan sopimusneuvotteluihin.
– Hallitus ei aio tehdä omia väliintuloja. Osapuolet neuvottelevat, ja neuvotteluiden tulos otetaan normaalilla tavalla huomioon kuntien ja valtion kustannusten jaon tarkistuksessa. Tämä on mielestäni ihan selkeä kuvio. Arvokasta työtä tekevät hoitajat ansaitsevat työrauhan käydä neuvotteluja, Lindtman kommentoi.
Keskustan kansanedustaja Antti Kurvinen kommentoi hoitajien palkkatoiveita varovasti.
– Toivon, että tehdään maltillisia ratkaisuja. Jos ja kun hoitajamitoitus halutaan toteuttaa hallituksessa, pitää hoitajien työolosuhteita parantaa. Heillä on paljon ongelmia, muun muassa palkat ovat pieniä.
Kurvisen mukaan alan houkuttelevuutta pitää parantaa myös muilla keinoin kuin palkalla.
– Painottaisin hoito-alalla johtamista ja työturvallisuutta. Olisi hyvä tehdä paljon töitä, ettei hoitajia poistui muille toimialoille.
Kunta-alan sopimukset päättyvät maaliskuun lopulla.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää