Hallitus esittää Nato-maiden joukkojen asemaa koskevan sopimuksen hyväksymistä
Hallitus antoi torstaina eduskunnalle esityksen, jossa ehdotetaan Nato-maiden joukkojen asemaa koskevan Nato Sofa -sopimuksen hyväksymistä.
Sopimus koskee Nato-maiden joukkojen oikeudellista asemaa niiden oleskellessa virallisissa tehtävissä toisen Naton jäsenmaan alueella, kertovat ministeriöt yhteisessä tiedotteessaan.
Lisäksi hallitus esittää, että eduskunta hyväksyisi kansainvälisten sotilasesikuntien asemasta tehdyn pöytäkirjan eli Pariisin pöytäkirjan. Pöytäkirjalla Nato Sofan määräykset ulotetaan myös toisissa Nato-maissa toimiviin Naton esikuntiin ja niiden sotilas- ja siviilihenkilöstöön.
Suomen pitää hyväksyä sopimukset vuoden kuluessa Natoon liittymisestä. Suomesta tuli Naton jäsen viime huhtikuussa.
Suomi oli jo aiemmin Naton rauhankumppanina soveltanut Nato Sofaa ja Pariisin pöytäkirjaa pienemmässä mittakaavassa, ministeriöt kertovat.
Hallituksen esityksessä katsotaan, että Nato Sofaan sisältyy määräyksiä, jotka ovat ristiriidassa perustuslain kanssa. Siksi hallitus esittää, että päätös sopimusten hyväksymisestä tehdään kahden kolmasosan enemmistöllä eduskunnassa.
Uusimmat
-
05:24
Ensimmäinen YK:n ulkomainen työntekijä kuollut Gazan sodassa – tämä tapauksesta tiedetään
-
05:14
Olkiluoto 3:n huoltotauon määrä päättyä tänään – näin se näkyy sähkön hinnassa
-
00:08
Leijonille maukas tulos MM-kisojen huippuottelusta
-
23:12
Bidenin hallinto ei pidä Gazan tapahtumia kansanmurhana
-
22:48
UFC-ottelusta kauhistuttavaa jälkeä – ottelijan kasvot hiljentävää nähtävää
-
22:26
Jukka Jalosella kinkkinen kysymys käsillään – yksi kriittinen osa-alue ei toimi
-
22:14
Omien fanien toiveelle tyrmäys – Tottenham-valmentaja paahtoi: "En tule koskaan ymmärtämään"
-
21:58
Poikkeuksellinen käänne Leijonien MM-ottelussa – verinen norjalainen hymyili areenan uumenissa
-
21:56
Näyttelijä Olivia Munn pakasti munasolujaan vielä kerran rintasyöpädiagnoosinsa jälkeen, vaikka siihen sisältyi riski
-
21:49
Suomen mestari tyrmistyi Norjan valmentajan kommenteista
-
21:40
Rekka ja kiireellisessä hälytysajossa ollut ambulanssi törmäsivät Nelostiellä
-
21:24
Näin Konsta Helenius reagoi vilttikomennukseensa – "Ei kivaa"
-
21:14
Orpo: Tilanne rintamalla Ukrainassa on kriittinen – "Emme halua nähdä Harkovassa uutta Mariupolia"
-
21:07
Leijonien superlupausta ajettiin rumasti – Jukka Jalonen pamautti uutta tietoa MM-ottelun käänteestä
-
21:06
Tästä syystä georgialaiset vastustavat niin kiivaasti kiisteltyä lakiesitystä
-
20:56
Nyt puhuu Konsta Heleniuksen teloja – syytti suomalaista törkytilanteesta
-
20:50
18-vuotias Leijonat-taituri myöntää: Jukka Jalonen tyrkkäsi vilttiin kesken MM-ottelun
-
20:38
Lauri Markkasesta valtaisia sanoja maineikkaasta osoitteesta
-
20:17
MM-kiekkoyllätys on totta – mestarisuosikin ottelussa melkoisia käänteitä
-
20:15
Kuukausiennuste alkaa helteisenä, mutta silti ei ole vielä kesä: Kerromme miksi
-
Lataa lisää