Tasavallan presidentti Alexander Stubb näkee vahvan YK:n olevan etu Suomelle.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb puhui medialle YK:n yleiskokouksen annista New Yorkissa.
Stubb kertoo, että uuden pääsihteerin rooli on palauttaa YK sen perustehtävään, eli konfliktien ratkaisuun ja estämiseen.
– Tämän viiden päivän aikana on ollut rapiat 50 kokousta, puhetta tai tapaamista.
Presidentti kertoo, että viikko on ollut tärkeä Suomelle jo pelkästään siksi, että Suomi hakee paikkaa YK:n turvallisuusneuvostosta.
– Olemme kertoneet, että Suomi haluaa kantaa vastuunsa tässä vaikeassa maailmanpoliittisessa tilanteessa.
Presidentti kertoo, että vahva YK on Suomen kaltaiselle pienelle maalle eduksi.
– YK voi olla vahva vain, jos sillä on jäsenkunnan luottamus. Globaali etelä ei nykyisellään saa ansaitsemaansa painoarvoa ja kuten olen jo aiemminkin ehdottanut, YK:n uudistumisen pitäisi alkaa turvaneuvoston laajenemisesta.
Sota Ukrainassa saatava päätökseen
Presidentti kertoo, että keskusteluissa on useaan otteeseen noussut esiin, että Ukrainaan on saatava rauha.
Presidentti Stubb ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi allekirjoittivat Suomen ja Ukrainan välisen tehostetun puolustus- ja turvallisuusyhteistyön sopimuksen aiemmin päivällä.
