Häkämies palaa tapahtumapaikalle

Politiikan jättänyt ja korkealta pudonnut ex-ministeri Kari Häkämies tekee paluun poliittiselle näyttämölle. Ei kuitenkaan aivan siihen tapaan, kuin moni olisi voinut kuvitella. Edelleenkin tiiviisti politiikkaa seuraavaa Häkämies ei aio pyrkiä eduskuntaan, vaan on tyytyväinen pidellessään pienen hämäläisen Hämeenkyrön kunnan ohjaimia. Sen verran politiikka kuitenkin vielä veressä kuplii, että siitä piti kirjoittaa kirja. Ja nimenomaan dekkari.

– Dekkarit tarjoavat nykyään erinomaisen mahdollisuuden käsitellä yhteiskunnallisia ääri-ilmiöitä ja ongelmia. Tämä lajityyppi tuntui omimmalta, kuten myös politiikan maailman kuvaaminen tapahtumien kenttänä. Olen vakaasti sitä mieltä, että kannattaa kuvata sitä maailmaa, jonka tuntee parhaiten.

Häkämiehen asiantuntijuutta ja poliittista kokemusta kukaan tuskin kiistää. Ex-ministeri ja kansliapäällikkö ehti koluta kabinetteja niin monta vuotta, että materiaalista ei kirjaa kirjoittaessa ollut pulaa.

– Tiedän ja tunnen maailman, jota kuvaan, mutta tämä ei silti ole dokumenttiteos suomalaisesta politiikasta. Romaanissa pitää luonnollisesti dramatisoida ja liioitella asioita, muuten ne eivät kiinnosta lukijaa. Realistisimmillaan kuvaus on silloin, kun siinä osoitetaan se, miten kovaa kilpailua poliittiset toimijat keskenään käyvät. Sama pätee myös monelle muulle alalle, vaikka media- tai sairaalamaailmaan. Niin moni haluaa nykyään laulaa soolo-osuuden, Häkämies kuvailee.

Uusi, ehompi julkisuus

Muutama päivä sitten julkaistu dekkari Rehelliseksi tunnettu on ehtinyt niittää kritiikkejä laidasta laitaan. Ex-ministerin uusi aluevaltaus on herättänyt myös paljon kiinnostusta julkisuudessa.

– Tämä ei ole minulle mitään uutta. Aiemmissa töissäni jouduin paljon tiukemmin julkisuuden hampaisiin kuin nyt. Oikeastaan nautiskelen tästä nykytilanteesta ja tämäntyyppisestä julkisuudesta. Kirjoittavalta ihmiseltä kysytään paljon ystävällisempiä kysymyksiä kuin poliitikolta, Häkämies naurahtaa.

Yksityiselämässään kompuroinut Häkämies on vuosien varrella saanut osansa vaikeista kysymyksistä. Niihin hän ei enää jaksaisi vastailla tässä uudessa elämänvaiheessaan.

– Yritän rajata julkisuuden koskemaan uutta kirjaa ja uutta työtäni kunnanjohtajana, en jaksaisi vatvoa menneitä. Ymmärrän toki, ettei tehtyä saa kokonaan pyyhkäistyä pois. Minulla on ollut aikaa miettiä ja sulatella tapahtunutta, ja olen nykyään sujut menneisyyteni kanssa, entisen naisystävänsä pahoinpitelystä tuomittu Häkämies pohtii.

Dekkari uusiksi

Kustantaja luonnehtii Rehelliseksi tunnettua kirjana, joka on ”ensimmäinen Suomessa kirjoitettu jännitysromaani, joka kuvaa aidosti ja asiantuntevasti maamme poliittista toimintaa ja poliitikkojen toimintatapoja”. Onko kyseessä siis dekkarin genreä uudistava merkkiteos?

– Se olisi aika pröystäilevästi sanottu, jos tuon allekirjoittaisin. On kuitenkin totta, että tuon jotain uutta dekkarimaailmaan taustani ansiosta. Olen itse ollut niiden ovien sisäpuolella ja tiedän aivan oikeasti, mitä suljettujen ovien takana tapahtuu. Sitä on ilman omaa kokemusta hankala kuvitella ja kirjoittaa, sen olen huomannut joistakin suomalaisista dekkareista, Häkämies toteaa.

Häkämies aikoo hyödyntää aiempien vuosien näköalapaikkojaan myös tulevissa kirjoissaan. Lukijoiden ja kustantajan reaktiot sanelevat kustannuspäätösten synnyn, mutta esikoiskirjailija itse janoaa jatkoa kirjalleen.

– Päässäni muhivat parhaillaan toisen kirjan aihelmat. Kyseessä tulee olemaan poliittinen dekkari, sillä aion pysytellä omimmalla alueellani. Kirjoittamisen aloitan kevään aikana ja hyödynnän siihen varhaisaamun tunnit. Kun aloittaa puoli viiden aikaan aamulla, ehtii kirjoittaa monta tuntia ennen perheen heräämistä ja työkiireitä, Häkämies kuvailee. Hänellä ja puolisollaan Laura Päiviöllä on vajaan vuoden ikäinen poikavauva.

Kunnanjohtajan haasteet

Häkämiehelle niin tuttu ministeriauto on nyt vaihtunut energiataloudelliseksi diesel-autoksi, jota kunnanjohtaja kieputtelee valtakuntansa mutkaisilla pikkuteillä. Haasteita piskuisessa Hämeenkyrössä riittää, mutta samojen asioiden kanssa painitaan Häkämiehen mukaan muissakin pienissä kunnissa.

– Eihän 10 000 asukkaan kunta ole tulevaisuuden kunta. Kuntakoot ovat suurenemaan päin. Oma haasteeni on täällä ollut talouden tasapainottaminen ja koen siinä onnistuneeni.

Kohtuullisiksi mitoitetut työhaasteet mahdollistavat perhe-elämän ja kirjoittamisen. Suuremmat kuviot, kuten politiikkaan palaaminen eivät Häkämiestä enää kiinnosta.

– Sain aikoinani politiikasta sen, mitä lähdin hakemaan. Minulla ei ole sillä pelikentällä enää toteutumattomia unelmia. Kyllä tähän ikään ehtineen miehen pitää ymmärtää, ettei jo tehdyn työn uudelleenlämmittely ole viisasta.

Lue myös:

    Uusimmat