Häkämies: EU:n taistelujoukot jääneet käyttämättä

Puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) harmittelee sitä, että Euroopan unioni ei ole kyennyt hyödyntämään taisteluosastojaan operaatioissa.

- Ongelmaksi on muodostunut taisteluosastojen käyttämättömyys, vaikka lähestulkoon samat maat ovat lähettäneet toisia joukkoja kriisejä hillitsemään, totesi maanpuolustuskurssin avajaisissa Helsingissä puhunut Häkämies.

Puolustusministerin mukaan Suomi on tosin voinut hyödyntää taisteluosastoissa koulutettuja joukkoja muissa operaatioissa, kuten Afganistanissa ja Tshadissa.

- Valitettavasti vain joukon hyödyntäminen kokonaisuutena ei ole toteutunut. Näin hyöty on jäänyt suurelta osin yksilötasolle.

Häkämiehen mielestä Suomen tulee suorituskykyjen kehittämisessä valita sellaisia osa-alueita, jotka palvelevat sekä kansallisia että kriisinhallinnan tehtäviä.

- Pelkästään kriisinhallintaan tarkoitettua osaamista tulee välttää. Hyvänä esimerkkinä on suojauskomppania, jonka osia on hyödynnetty sekä kansallisesti että kriisinhallintatehtävissä, Häkämies totesi.

Kaskeala: Asevelvollisuus merkitsee laatua

Avajaisissa puhunut puolustusvoimain komentaja, amiraali Juhani Kaskeala pitää yleisen asevelvollisuuden tärkeimpänä perusteluna sitä, että se tuottaa puolustusvoimiin hyvin koulutettuja ja motivoituneita sotilaita.

- Asevelvollisuus merkitsee laatua eli ammattitaitoa ja osaamista, Kaskeala totesi.

Kaskealan mukaan asevelvollisuus ja sen kustannustehokkuus ovat puolustusvoimien suorityskyvyn ja sen kansainvälisen uskottavuuden ansiota.

- Ilman asevelvollisuuden tuottamaa kustannustehokkuutta puolustusmateriaalihankintoihin kyettäisiin suuntaamaan vain murto-osa nykyisistä varoista. Nyt Suomella on kansainvälisesti kadehdittu, tasapainoinen puolustusbudjetin rakenne, Kaskeala totesi.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat