Haihyökkäykset eivät ole peruuttaneet suomalaismatkoja

Egyptissä Sharm-el-Sheikhissä tapahtuneet haihyökkäykset eivät ole ainakaan vielä saaneet suomalaisia perumaan matkojaan.

- Joitain kyselyjä tämän asian takia on tietysti tullut, mutta perumisia ei, kertoo Aurinkomatkojen kaupallinen johtaja Tuomo Meretniemi.

Meretniemen arvion mukaan Sharm-el-Sheikhissä on parhaillaan noin tuhat suomalaista turistia. Erityistä paniikkia haihyökkäykset eivät ole suomalaisten keskuudessa aiheuttaneet.

- Iso osa asiakkaista ui paikan päällä kuitenkin uima-altaissa. Ja kun eivät ne hait sieltä merestä altaisiin tule, niin sikäli tämä on helposti kontrolloitavissa oleva asia. Ehkä juuri sen takia asia ei ole myöskään herättänyt niin suurta pelkoa.

Tällä hetkellä uiminen ei ole mahdollista Sharm-el-Sheikhin rannoilla, jossa haihyökkäyksiä on tapahtunut.

Uimarannat ehdittiin avata jo kertaalleen, viranomaisten tapettua toissa päivänä kaksi hyökkäyksistä epäiltyä haita. Jo tuolloin kuitenkin egyptiläisjärjestö NGO ilmoitti epäilevänsä ainakin yhden hyökkäyksiin syyllistyneen hain olevan yhä liikkeellä.

Hait ovat hyökänneet alueella kolmesti tällä viikolla. Viimeisimmässä hyökkäyksessä kuoli snorklaamassa ollut saksalaisnainen. Lisäksi hait ovat raadelleet kolmea venäläistä ja yhtä ukrainalaista turistia.

Lue myös:

    Uusimmat