Greenspan toiveikkaana

Yhdysvaltain keskuspankin Federal Reserven pääjohtajan Alan Greenspanin mukaan Yhdysvaltain taloustaantuma on päättymässä.

-Viime aikoina on ollut merkkejä siitä, että taloutta viime vuonna rajoittaneet voimat ovat haihtumassa ja aktiivisuus alkaa lujittua, uskoi Greenspan.

Greenspan puhui kongressin budjettivaliokunnalle tänään. Puhetta oli odotettu kiihkeästi, sillä Greenspanin pari viikkoa sitten pitämä puhe tulkittiin suhteellisen pessimistiseksi. Tuolloin hän varoitti lähitulevaisuudessa vaanivista "merkittävistä riskeistä". Keskuspankki yritti myöhemmin tasoitella tilannetta sanomalla, että puheen sävy oli tulkittu turhan synkäksi.

Markkinat haluavat saada myös vihjeitä, aikooko keskuspankki pudottaa korkoja ensi viikolla pitämässään kokouksessa. Greenspanin toiveikas puhe ennakoi, että korkoleikkausta ei tällä kertaa tule.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat