Google kehittämässä uutta "viihdelaitetta"

Hakukonejätti Google on tekemässä merkittävää askelta kuluttajaelektroniikkamarkkinoille kehittämällä koteihin tarkoitettua uutta viihdelaitetta. Asiasta kertoo The New York Times nimettömiin lähteisiinsä viitaten.

Googlen kehittämän viihdelaitteen kerrotaan olevan parhaillaan prototyyppiasteella. Laitetta alettiin alunperin kehittää musiikin streamaukseen, mutta sen lopullisen käyttötarkoituksen uskotaan olevan paljon laajempi.

NYT toteaa sivuillaan, että internetin alkuhuuman laantuessa johtavat yhtiöt yrittävät nyt luoda kilpailukykyisiä ekosysteemejä säilyttääkseen asemansa. Ekosysteemien välinen taisteluhan on jo noussut käsitteeksi mobiililaitemarkkinoilla. Yhtiöt pyrkivät nyt vahvasti myymään laitteiden lisäksi palveluita ja sisältökokonaisuuksia.

Tietotekniikan käyttö on alkanut laajentua perinteisistä tietokoneista eikä hakupalveluillaan vaurastunut Googlekaan voi jäädä aloilleen istumaan. Googlen uuden laitehankkeen tarkoituksena on ottaa viihdelaitteen suunnittelu, tuotanto ja myynti kokonaan yhtiön oman organisaation haltuun samaan tapaan kuin monet kilpailijat ovat tehneet.

Surullinen Google TV

Taannoisen Google TV -hankkeen kompastuskivenä oli juuri se, että hankkeen hallinta ei ollut yksissä käsissä. Google TV kehitettiin vuonna 2010 yhteistyössä Googlen, Sonyn, Intelin ja Logitechin kanssa. Ongelmaksi tuli, että kukaan ei pitänyt siitä. Logitechin johtaja on tunnustanut julkisesti, että Google TV oli toteutukseltaan massiivinen virhe.

Googlen uuden viihdelaitteen kerrotaan olleen työn alla nyt yli vuoden ajan. Sen valmistajaksi uskotaan tulevan Motorola Mobility, jonka Google osti hiljattain.

Googlen langattomilla yhteyksillä varustetun viihdelaitteen kerrotaan kerrotaan yhdistyvän muihin kodin laitteisiin. Googlen työntekijöiden kerrotaan testaavan laitteen toimintaa ensi kesän ajan. Erään lähteen mukaan Googlella on pelkkää viihdelaitetta laajempikin tavoite: Yhtiö haluaa nimittäin tulevaisuudessa yhdistää kaikki kodin laitteet nettiin valaisimista televisioihin.

- Googlen tulevaisuus riippuu siitä, että yhtiö laajentaa vaikutuksensa PC-koneiden näytöiltä muihin kokonaisuuksiin, toteaa tutkimusyhtiö Forresterin analyytikko James McQuivey.

Googlen tiedottaja ei ole kommentoinut väitteitä kehitteillä olevasta viihdelaitteesta.

Lue myös:

    Uusimmat