Pitkälle edennyt kevät on mahdollistanut jo monen golfkentän avaamisen Suomessa, mutta koronavirusepidemian takia pelaajien pitää noudattaa tarkkoja erikoisohjeistuksia.
Lumet eivät enää häiritse golfkenttien elpymistä uljaimpaan pelikuntoonsa. Viime aikoina on pystynyt jo vetämään ulkokierroksia suhteellisen lempeässä säässä.
Koronavirusepidemia on tuonut rajoituksia lähes kaikkeen toimintaan, myös golfiin, vaikka ulkoilu ei sinänsä kuulu kiellettyjen asioiden listalle.
Suomessa on yli 200 kenttää, joista auki on alle parikymmentä. Ovatko tunteet ristiriitaiset, Golfliiton toiminnanjohtaja Juha Korhonen?
– Ei, vaikka koronavirus toki häiritsee meitäkin. Joudumme antamaan tiukkoja ohjeistuksia ja toimimaan vastuullisesti, Korhonen painottaa MTV Urheilulle.
Golfkenttien tulevaisuuden kannalta jokainen pelaaja on kuitenkin tärkeä tulonlähde. Kenttien kunnossapitoa ei voi kuitenkaan jättää alkukaudesta retuperälle, ja kulut juoksevat koko ajan.
Tutun ja pienen ryhmän kanssa matkaan
Monet kentät ovat pitäneet klubitalonsa suljettuna, mutta kentälle saa silti mennä. Lähdöt varataan eri nettipalvelujen kautta.
Kun yleensä yhdessä lähdössä saa lähteä neljä pelaajaa, nyt suositellaan maksimissaan kahden pelaajan ”flaitteja”.
– Eivät pienemmät peliryhmät ole mikään itseisarvo, mutta sillä pyrimme välttämään parveilua kriittisillä paikoilla, kuten parkkipaikoilla, klubitalon ympäristössä, puttigriinillä ja rangella.
Esimerkiksi Hartola Golf ilmoitti nettisivuillaan, että pelikaverin pitää olla ennalta tuttu, jonka kanssa on ollut kontaktissa aiemminkin. ”Vieraiden” ryhmiin ei ole asiaa.
Pelaajien on hyvä pitää toisiinsa vähintään kahden metrin varoetäisyyttä.
– En halua kuulla sellaista, ettei ohjeita noudateta ja turvaetäisyyttä pidetä. Kenttä suljetaan, jos se ei muuten onnistu.
Suositulla Helsingin Paloheinän rangella pääsee lyömään, jos ajan varaa etukäteen tunniksi. Käytössä on kuitenkin vain joka toinen lyöntipaikka.

