Gibraltar boikotoi Espanjan ja Britannian neuvotteluja

Neuvottelut Espanjan eteläkärjessä sijaitsevan Gibraltarin alueen asemasta ovat tänään jatkuneet Lontoossa. Maiden ulkoministerien Jack Straw'n ja Joseph Piquen mukaan tavoitteena on saada sopimus kesään mennessä valmiiksi.

Britannialle kuuluvan alueen pääministeri Peter Caruana ei osallistu neuvotteluun, koska hänen mukaansa Britannian hallitus yrittää luoda ilmapiiriä jonka myötä Gibraltarin siirtymisestä Espanjan hallintaan tulee väistämätöntä. -Gibraltarissa on 30 000 Britannian kansalaista, eikä kukaan heistä halua osittain tai kokonaan espanjalaiseksi, Caruana perusteli.

Britannian hallitus on kiistänyt jyrkästi muun muassa brittilehdissä esitellyt arvailut, joiden mukaan Espanjan kanssa olisi jo sovittu alueen brittihallinnon päättymisestä.

Britannia otti Gibraltarin haltuunsa vuonna 1704. Espanja luopui virallisesti alueesta yhdeksän vuotta myöhemmin, mutta maalle jäi etuoikeus Gibraltarin hallintaan jos alueen asemaa joskus muutetaan.

Neuvottelut Gibraltarin asemasta alkoivat viime kesänä uudelleen yli kymmenen vuoden vuoden tauon jälkeen.

(MTV3-STT-Reuters-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat