Gates palasi maailman rikkaimmaksi

Edes maailman rikkaimmat ihmiset eivät ole onnistuneet välttymään talouskriisin vaikutuksilta. Forbes-lehden listauksen mukaan maailmassa on nykyään 793 miljardööriä, kun vielä viime vuonna heitä oli 1125.

Myös miljardöörien pääomien yhteenlaskettu arvo on romahtanut 2,4 biljoonaan dollariin eli 1,9 biljoonaan euroon. Viime vuonna vastaava summa oli 4,4 biljoonaa dollaria eli 3,4 biljoonaa euroa.

Ohjelmistojätti Microsoftin perustajalle Bill Gatesille Forbesin lista on kuitenkin mieluisaa luettavaa, sillä mies palasi jälleen maailman rikkaimmaksi 40 miljardin dollarin eli 31 miljardin euron omaisuudellaan.

Toiseksi rikkain on sijoittaja Warren Buffett 37 miljardilla dollarilla eli 29 miljardilla eurolla ja kolmas meksikolainen telemoguli Carlos Slim 35 miljardilla dollarilla eli 27 miljardilla eurolla.

Talouskriisi on rokottanut myös kärkikolmikon omaisuuksia: Gates on menettänyt viimeisen vuoden aikana liki 20 miljardia dollaria ja Buffett sekä Slim 25 miljardia dollaria.

Viime vuonna maailman rikkaimmaksi listattiin Buffett.

Ruotsalaiset hyvin esillä

Huonekaluliike Ikealla omaisuutensa tehnyt ruotsalaismiljardööri Ingvar Kamprad on sijalla viisi 22 miljardin dollarin eli 17 miljardin euron omaisuudellaan.

Hennes&Mauritz -vaateketjulla rikastunut Stefan Persson löytyy listalla sijalta 18.

(MTV3-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat