Franz Beckenbauerin unelma täyttyi ensimmäisen kerran Münchenin olympiastadionilla 7. heinäkuuta 1974. Länsi-Saksan joukkueen kapteenina hän sai nostaa maailmanmestaruuspokaalin suorille käsille Hollantia vastaan käydyn 2-1-voittoon päättyneen loppuottelun jälkeen.
Toisen kerran unelma täyttyi vuoden 1990 MM-kisoissa, jolloin Beckenbauer pääsi juhlimaan kultamitalijoukkueen päävalmentajana. Näin hänestä tuli brasilialaisen Mario Zagallon jälkeen toinen ihminen maailmassa, joka on saavuttanut mestaruuden sekä pelaajana että valmentajana.
Beckenbaueria ajatellessa ei kuitenkaan tule ensimmäisenä mieleen miehen voittamat mitalit. Hän on nimittäin tehnyt lähtemättömän vaikutuksen kaikkiin jalkapalloystäviin nimenomaan pelityylinsä ja -älynsä ansiosta. Hän halusi aina olla pomo jalkapallokentällä. Lempinimi Keisari ei syntynyt tyhjästä. Hänen pelissään oli aina pieni ripaus röyhkeyttä.
Beckenbauer aloitti kärkipelaajana, mutta putosi pelivuosien edetessä keskikentän kautta aina koko joukkueen alimmaksi pelaajaksi liberoksi. Hän mullisti jalkapallon pelitapaa tehokkailla nousuillaan alimman puolustajan paikalta hyökkäyksen kärjeksi. Vahvoja nousuja puolustuksen keskustasta hyökkäykseen ei oltu koskaan aikaisemmin nähty jalkapallossa. Ennen Beckenbaueria kukaan ei ollut kuvitellutkaan, että alimmalle puolustajalle sälytettäisiin maalintekovastuuta. Beckenbauer otti omalla pelitavallaan kentän haltuunsa. Hänen kuvattiin pitävän pelin langat käsissään kuin nukketeatterin esittäjän.
Seurajoukkue Bayern Münchenissä Beckenbauerin kehittämän nousevan liberon taktiikan arvo ymmärrettiin, mutta maajoukkueessa Keisari ei päässyt heti hyödyntämään toivomaansa roolia. Vuoden 1966 MM-kisojen loppuottelussa Beckenbauer sai pidettäväkseen kisojen suurimman tähden Englannin Bobby Charltonin. Englanti voitti finaalin jatkoajan jälkeen maalein 4-2.
- Englanti voitti meidät, koska Bobby Charlton oli minua himpun verran parempi, Beckenbauer myönsi jälkeenpäin.
