Koronavirus sulkee kouluja myös Suomessa: Nyt Forssan keskuskoulu suljetaan altistuksen vuoksi – "Paniikkiin ei ole edelleenkään aihetta"

Forssan keskuskoulu suljetaan koronavirusaltistuksen vuoksi. Koronaviruksen saanut lapsi osallistui opetukseen alkuviikosta, kertoo Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri.

Kanta-Hämeen keskussairaalan tiedotteesta käy ilmi, että koulu päätettiin sulkea sen jälkeen, kun koronavirustartunnan saaneen forssalaismiehen lähikontakteja tutkittiin. 

Myös miehen puolisolla ja lapsella todettiin tänään iltaseitsemän jälkeen positiivinen koronavirustartunta. Lapsi oli ehtinyt osallistua opetukseen alkuviikosta, minkä vuoksi lapsella on tunnistettu noin 50 lähikontaktia Forssan keskuskoulussa. Altistuneiden joukossa on myös moni koulun opetushenkilöstöön kuuluva henkilö. 

– Tässä tilanteessa kannattaa olla mieluummin liian varovainen kuin rohkea, kun myös WHO on julistanut koronaviruksen kansainväliseksi pandemiaksi. Paniikkiin ei ole edelleenkään aihetta, mutta koronavirukseen ja sen leviämiseen tulee suhtautua äärimmäisellä vakavuudella niin Forssan seudulla kuin kaikkialla muuallakin, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Järvelä toteaa tiedotteessa.

Forssan keskuskoulu on päätetty sulkea 14 vuorokauden ajaksi. Yhtenäiskoulussa on 350 oppilasta. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri pyrkii tavoittamaan kaikki karanteeniin määrätyt henkilöt puhelimitse. Karateenissa olevia henkilöitä ohjeistetaan myös jatkotoimenpiteiden osalta.

Lue myös:

    Uusimmat