Ferrarilta tunnustus: F1-auton suunnittelu on saattanut mennä pieleen – "Olemme hitaita joka ainoassa mutkassa"

Ferrarin tallijohto myöntää, että tiimin täksi vuodeksi suunnittelema auto on saattanut epäonnistua. Espanjan F1-kisasta odotettiin vastauksia moniin kysymyksiin, ja Ferrarin kohdalla tämä tarkoittaa valitettavasti auton todellisen iskukyvyn paljastumista varsin vajavaiseksi.

Barcelonan radalla vahvasti testeissä esiintynyt Ferrari palasi neljän kisan jälkeen samalle näyttämölle ja koki musertavan tappion vielä talvella rauhallisesti edenneelle Mercedekselle. Sebastian Vettel oli neljäs ja Charles Leclerc viides Mercedesten viedessä jälleen kaksoisvoiton.

Tallipomo Mattia Binotto kertoo Ferrarin tekevän parhaillaan perusteellisempaa selvitystä siitä, missä talli ottaa niin pahasti takkiin, mutta jotain johtopäätöksiä voidaan jo vetää.

– Häviämme paljon mutkissa, emme vain viimeisellä sektorilla, vaan olemme hitaita joka ainoassa mutkassa, Binotto sanoo F1.comin mukaan.

– Aliohjausta on aika paljon. Johtuuko se vain downforcesta vai onko siinä muutakin? Sitä meidän täytyy analysoida ja selvittää.

Binotto kuitenkin tunnustaa, että kyse voi yhtä hyvin olla auton konseptissa, jossa Ferrari on mennyt vikaan. Ferrari valitsi kauteen erilaisen lähestymistavan kuin Mercedes, joka luottaa aerodynaamisen pidon eli downforcen luomiseen, kun taas Ferrarilla on pyritty pienentämään ilmanvastusta.

Tällaisen virheen korjaaminen vie kuukausia, mikä on Ferrarin kannalta aivan liian pitkä aika mestaruustaisteluun pääsemiseksi. Binotto on silti optimistinen.

– En usko, että se olisi mikään katastrofi kehittymiseen tarvittavaan aikaan nähden. Olen monesti sanonut, että meillä on nuori tiimi ja olemme oppimisvaiheessa, Binotto vakuuttaa.

– Jos (vika) on konseptin suunnittelussa, niin se tietysti riippuu siitä, millainen se on, mutta uskon, että voimme vaikuttaa joihinkin asioihin tällä kaudella.

Lue myös:

    Uusimmat